Tiedätkö mistä käyttämäsi kosmetiikka tulee ja minne se päätyy?

21.04.2012 10:00 -

Voice vieraili Helsingissä järjestetyillä Luonnonkaunis-messuilla, jossa esiteltiin luonnonmukaisesti valmistettuja kosmetiikkatuotteita. Orgaaniset tuotteet sisältävät usein vähemmän iholle haitallisia aineita, kuin vastaavissa ei-luonnonmukaisesti valmistetuissa tuotteissa.

Toista kertaa järjestetyillä messuilla oli tänä vuonna esillä myös entistä enemmän luonnonmukaisesti valmistettuja meikkejä. Suurin syy luonnonmukaisen meikin valitsemiselle on jo vuosia ollut lähinnä eläinkokeiden testaamisen vastustaminen. Mirja Tyynysniemi, kukanterälehdistä valmistettuja Zuii kukkaismeikkejä maahantuovasta Miraz Trading Oy:stä kertoo kuitenkin luonnonmukaisten meikkien myös hoitavan ihoa sen sijaan, että se tukkisi ihohuokoset.

- Luonnonmukaiset meikit ovat toinen vaihtoehto. Luomumeikeissä ei ole parabeenejä eikä synteettisesti valmistettuja ainesosia. Lisäksi meikit ovat talkittomia, joten iho pääsee hengittämään.

Luomumeikkien tekeminen on pitkä prosessi, sillä on varmistettava, että raaka-aineet todella ovat luonnonmukaisia. Niissä käytetyt ainesosat eivät saa olla haitaksi iholle, eivätkä etenkään ympäristölle. Raaka-ainetta valmistavan tehtaan toimintaa on myös valvottava, jotta luonnonmukaisuus voidaan valmistaa prosessin kaikissa vaiheissa.

Myös sertifikaatin saaminen tuotteelle on pitkällinen prosessi. Luomusertifikaatteja on erilaisia ja niitä on useita. Kuluttajan kannattaa siis selvittää, minkälaisilla perusteilla kukin sertifikaatti myönnetään.

- Sertifiointijärjestöjä on todella paljon. Kuluttajaa neuvoisin käymään Pro-luonnonkosmetiikka -yhdistyksen sivustolla. Sieltä löytyvät sertifioidut luomutuotteet Suomessa. Se on varmin osoite suomalaiselle kuluttajalle, Mirja Tyynysniemi neuvoo.

Katso erilaiset luonnonkosmetiikalle myönnettävät sertifikaatit ja niiden vaatimukset täältä.

Kilpailut

Uusimmat