Kauanko meikit säilyvät? Kosmetiikan todellinen käyttöikä saattaa yllättää

09.11.2013 11:15 - Katariina Näreaho

Meikkiarsenaali olisi hyvä syynätä läpi vähintään kerran vuodessa, sillä meikeilläkin tulee eteen viimeinen käyttöpäivä.

Vaikka meikit säilyvät yleensä melko hyvin, saattaa niiden käyttöikä yllättää monet. Oikealla säilytys- ja käyttötavalla käyttöikää on kuitenkin mahdollista pidentää. Meikit tulisi säilyttää kuivassa ja valolta suojattuna. Kylpyhuone ei siis ole oikea paikka kosmetiikalle.

Ripsiväri

Lyhin käyttöikä on ripsivärillä. Niiden kestomerkinnät ovat yleensä 6-12 kuukautta, mutta ne voivat muuttua käyttökelvottomiksi jo paljon nopeammin. Väri voi kuivua ja paakkuuntua muutamassa viikossa, ja etenkin harjan "pumppaaminen" ripsiväriputkiloon nopeuttaa kuivumista.

Ripsiväriharjaa ei saisi koskaan pestä, sillä se lisää bakteerikasvua. Puhdista harja sen sijaan pyyhkimällä se puhtaaseen kasvopaperiin.

Huulipuna

Laadukkaimmat huulipunat voivat säilyä käyttökelposina pari vuotta, mutta huonolaatuisempien käyttöikä on lyhyempi.

Puna on tuhoutunut lopullisesti, jos massa pääsee sulamaan. Sen sijaan katkenneen huulipunan voi korjata painamalla palasia tiukasti yhteen ja laittamalla puikon yöksi pakastimeen.

Puuteri, poskipuna ja luomiväri

Puuterien, poskipunien ja luomivärien käyttöikä on yleensä kaksi vuotta. Jauhemaiset meikit eivät kestä kosteutta lainkaan, joten pidä ne kaukana kylpyhuoneesta.

Käyttöikää voi myös pidentää käyttämällä täysin puhtaita siveltimiä. Sormista ja käytetyistä sudeista siirtyy meikkinappien pintaan rasvaa, joka kovettuu ja pilaa napin pinnan. Kovettuneen meikin voi kuitenkin rapsuttaa hellävaroen pois esimerkiksi kolikolla.

Meikkikynä

Kajalien ja kulmakynien käyttöikä on hyvin pitkä, useita vuosia, mikäli ne säilyttää oikein. Kynän kärki tulisi suojata korkilla, jotta meikki ei pääse kuivahtamaan. Pehmeimpiä meikkikyniä voi säilyttää jääkaapissa, jolloin niiden terottaminen helpottuu.

Mikäli käytät kajalia ripsien tyvesssä luomen sisäpuolella, pidä huoli, etteivät bakteerit pääse silmääsi: teroita kynästä päällimmäinen kerros pois aina ennen meikkaamista.

Nämä ja muut käytännönvinkit löytyvät Suuresta niksikirjasta (Gummerus).

Kilpailut

Uusimmat