Ripsien pidennykset aiheuttivat suomalaisnaiselle rajun allergisen reaktion - katso kuva

17.12.2014 13:45 - Reija Saarinen

Suomalaisnaisen ripsihuolto ei mennyt suunnitelmien mukaan.

Ripsien pidennykset ovat tällä hetkellä suuressa suosiossa ja niitä nähdään suomalaisessa katukuvassa yhä enemmän. Niiden on kerrottu aiheuttavan rajuja allergisia reaktioita niiden tekijöille, mutta myös asiakkaat ovat saaneet kauniin lopputuloksen sijaan jotain ihan muuta.

Allerginen reaktio säikäytti myös erään suomalaisnaisen, jolla kokemukset ripsien pidennyksistä eivät ole pelkästään positiiviset.

- Minulla oli ripsien pidennykset vuosina 2011-2012. Silloin sain jo pieniä reaktiota, kuten turvotusta ja kutinaa, nainen kertoo.

Muutaman vuoden tauon jälkeen hän päätti kokeilla onneaan uudelleen ikävin seurauksin.

- Olin pitänyt kaksi vuotta taukoa ja päätin kokeilla uudelleen. Tämä oli nyt neljäs huoltokerta ja kauhukseni huomasin aamulla silmien turvotuksen ja rajun punotuksen silmien ympärillä. Aiempina huoltoina ei ole sattunut mitään. Reaktion saattoi aiheuttaa luomille laitettavat laput tai sitten liima, mutta se on selvää, että enää en ripsiä kyllä ota.

Alla näet kuvan allergian aiheuttamasta reaktiosta.

Kilpailut

Uusimmat