Valitse aurinkolasit, jotka korostavat parhaita puoliasi - lue optikon neuvot

27.05.2015 17:15 - Senni Loikala

Optikko Karri Wiman tietää, miten tiettyjä asioita kasvoissa voi joko korostaa tai peittää. Hänestä erilaisten lasien testaaminen on kuitenkin paras vaihtoehto, sillä sopivat pokat kyllä tunnistaa.

Optikko Karri Wiman helsinkiläisestä Fenno Optiikka -liikkeestä ei usko, että tietynlaiset aurinkolasit sopisivat vain tietynlaisille ihmisille.

- Se on väite, mihin minä en lähde ikinä mukaan. Olen nähnyt paljon juttuja, että jos on pyöreät kasvot, niin ei saisi olla pyöreitä laseja. Toinen koulukunta sanoo toisinpäin. Minusta täytyy kokeilla erilaisia laseja ja oikeiden tullessa vastaan sen kyllä huomaa, Wiman sanoo.

Korostaminen ja peittäminen onnistuu

Siitä huolimatta joitakin asioita kasvoissa on mahdollista korostaa tai peittää. Monet toivovat, että pitkä nenä voitaisiin huijata näyttämään pienemmältä lasien avulla.

- Jos valitsee lasit, jotka ovat nenän kohdalta korkealla, näyttää se kaiken pituuden. Puolestaan lasit, jotka katkaisevat nenän alempaa, onnistuvat peittämään sitä, Wiman kertoo.

Myös eräät mallit aurinkolaseissa voivat saada aikaan vaikutelman iloisuudesta tai alakuloisuudesta.

- Ylöspäin nousevat mallit aina kohottavat ja ovat iloisia, kun taas alaspäin laskevat saavat näyttämään surulliselta, Wiman sanoo.

Jos aurinkolasien yläosa puolestaan on suora, korostaa se kasvojen epäsymmetrisyyttä. Tällöin esimerkiksi kulmakarvat voivat näyttää erilaisilta keskenään, jos ne näkyvät lasien takaa.

- Myös lasien leveys pitää olla oikea, jotta lopputulos on tasapainoisen näköinen, Wiman kertoo.

Aurinko ajaa ihmiset lasiostoksille

"Nopeat syövät hitaat" -sanonta pätee myös aurinkolaseissa. Wimanin mukaan osa ihmisistä kypsyttelee ostopäätöstä niin pitkään, että heidän tahtomansa lasit ovat päässeet loppumaan.

- Aina kun löytää hyvät aurinkolasit, kannattaa ostopäätös tehdä nopeasti. Toiset taas kävelevät sisään ja valitsevat lasit viidessä minuutissa - yleensä aurinkoisena päivänä käy näin, Wiman jatkaa.

Uutisoimme aiemmin ensiavusta, jota voi kokeilla löystyneisiin aurinkolaseihin. Ota niksi talteen täältä.

Kilpailut

Uusimmat