Rasvainen iho kaipaa hoivaa ilmojen viiletessä: Lue asiantuntijan vinkit syyspäivien varalle!

11.10.2015 19:15 - Tiina Svensk

Kosmetologi Leena Kouhia jakoi Voicen toimitukselle täsmälliset vinkit, joiden avulla iho pysyy hyvänä myös syksyn viimojen keskellä.

Vuodenaikojen vaihdokset vaikuttavat myös ihomme hyvinvointiin. Etenkin siirtymäkausi kesästä syksyyn ja talveen voi olla monelle haastava: syksyn viimat ja kylmyys saattavatkin saada ihon oireilemaan. Rasvainen iho saattaa oireilla kylmiin ilmoihin erityisen herkästi. Onneksi nopein ensiapu ihon hoitoon löytyy yksinkertaisesta vinkistä:

- Kesän jälkeen aurinkoa saanut iho yleensä kuivuu. Rusketus muuttuu harmaaksi ja iho on elottoman värinen ja oloinen. Silloin on hyvä kuoria iholta tämä hilseilevä kerros pois, Kouhia kertoo ja lisää, että iholle ystävällisin kuorinta tapahtuu ammattilaisen käsittelyssä mikrohionnassa. Silloin kuorinta on tehty kontrolloidusti.

Rasvainen iho kaipaa kosteutta

Eri ihotyypit reagoivat vuodenaikoihin eri tavoin. Rasvainen iho saattaa syyskelien saapuessa ärtyä: iho alkaa tuottaa näppyjä ja talia. Kouhia suosittelee myös rasvaisen ihon hoitoon mikrohiontaa:

- Ihon kuorinta puhdistaa ihoa ja tasapainottaa ihon toimintoja. Kuorittuun ihoon tehoaineet imeytyvät paremmin, jolloin erilaisten hoitoaineiden teho tulee hyödynnettyä parhaiten. Rasvaisen ihon hoidossa tulee myös pitää huoli kosteutuksesta, jotta ihon liiallinen tali pääsee ihosta ulos, eikä jää tukkimaan huokosia.

Joskus öljyistä ihoa kuivatetaan liikaa voimakkailla aknehoitotuotteilla, jolloin näppyjen määrä saattaa jopa kasvaa.

- Kevyet, kosteuttavat ja tulehdusta hillitsevät voiteet ovat rasvaisellekin iholle terpeen, Kouhia muistuttaa.

Ihon kuivuus yleisin ongelma

Useimmat naiset kamppailevat Suomessa samojen iho-ongelmien kanssa ilmojen viiletessä. Kouhian mukaan ihon kuivuminen kauttaaltaan on yleisin iho-ongelma syksyisin:

- Keskuslämmitys laskee huoneilman kosteusprosenttia, ja pakkanen laskee ulkoilman kosteutta. Mielestäni kuivumisen huomaa nopeimmin huulten ja käsien kuivumisena. Kuivuusongelma piinaa ihoa kauttaaltaan, lisäksi se lasittaa silmien ja nenän limakalvoja.

Kosteuttamisen ja suojautumisen lisäksi myös oikeanlaisella meikillä voi suojata ihoa kuivumiselta.


Lue myös: Hoidatko kauneuttasi oikein? Vinkit kolmekymppisen naisen ihonhoitoon

Kilpailut

Uusimmat