Haluatko näyttää hoikemmalta? Pukeutumisasiantuntija antaa 2 tehokasta vinkkiä

Pienillä kikoilla kavennat ulkomuotoasi hetkessä.

Julkaistu:

Stailisti, valokuvaaja ja värianalyytikko Anniina Salminen tietää täsmävinkit siihen, miten omista asuista saa mahdollisimman paljon irti. Salmisella on hyvä vinkki esimerkiksi siihen, miten itsensä saa näyttämään hoikemmalta. 

– Päällimmäisen vaatteen helman tulee päättyä 2-3cm leveimmän kohdan yläpuolelle sen sijaan, että kohtaa yrittäisi peittää, hän paljastaa. 

– Päällimmäinen linja vaikuttaa siihen, minkä vaikutelman vaate antaa. Esim V-mallinen koru kaventaa, vaikka sen alla olisikin poikkiraitaa.

Ryhdikkyyttä saa hänen mukaansa esimerkiksi korkokengillä.

Salmisella on kuitenkin tärkeä pointti, jota hän painottaa: 

Ainoa oikea nyrkkisääntö pukeutumisessa on se, että vaatteen tulee olla oikeankokoinen. Kaikki loppu päätetään lopulta oman maun mukaan, hän selittää.