Kuva: Mikko Räsänen

Juha Metsäperä: ”En suunnittele tulevaa”

30.06.2016 21:24 - Pauliina Jokinen

Iskelmäfestivaaleilla esiintyvän Taikakuu-yhtyeen solisti elää päivän kerrallaan.

Kun Taikakuu-yhtyeen keikkabussi kaarsi kesän keikoille, pakattiin mukaan kuukauden vaatteet. Heinäkuussa tanssimusiikkia soittava yhtye keikkailee peräti 20 kertaa, joten reissattavaa riittää.

Se ei kuitenkaan stressaa yhtyeen solistia Juha Metsäperää, 37.

- Tahtiin on tottunut ja siitä nauttii. Kesä on keikkailun aikaa ja siihen on asennoitunut, Metsäperä kertoo.

Jos kilometrejä kotiin on alle 200, ajaa yhtye kotiin yöksi. Miehet nauttivat, kun aamulla saa herätä omasta sängystä. Myös kotiväki iloitsee, kun laulaja saapuu arkisiin kuvioihin, vaikka keikkailu onkin tuttua puuhaa.

- Kotiväki on tottunut ja tietää missä mennään. Poissaolot eivät aiheuta kriisejä tai eroja, Metsäperä nauraa.

Kotona arki onkin rentoa: pihakeinussa istuskelua ja nautiskelua. Pälkäneen kunnassa sijaitseva kotitalo on kaukana naapureista ja hälinästä.

- On ihanaa olla maaseudun rauhassa. Siellä minä hyppelen trampoliinilla ja rentoudun, Metsäperä iloitsee.

Ikuinen yllytyshullu

Vaikka voltit trampoliinilla onnistuvatkin ja Metsäperä myöntää edelleen olevansa melkoisen yllytyshullu, ovat vuodet rauhoittaneet menoa. Eivät Metsäperän vauhtia, vaan kavereiden.

- He ovat joko rauhoittaneet minua tai rauhoittuneet itse niin paljon, ettei ole enää ketään, kuka yllyttäisi hölmöyksiin. Mitään vahinkoja ei ole onneksi koskaan sattunut, vaikka kaikenlaiset vesijetit ja benjihypyt ovat tulleet tutuiksi, Metsäperä kertoo.

Samanlainen velikultamainen asenne näkyy niin keikoilla kuin arjessakin. Huominen ei huoleta.

- En hirveästi suunnittele elämää vaan menen päivä kerrallaan, Metsäperä sanoo.

Sukanvarteenkin kertyy sen verran ylimääräistä, että heinäkuussa lomalla voi suunnata vaimon kanssa Kroatiaan.

- En ole mikään hamstraaja: omakotitalo ja auto löytyy, mutta mitäpä sitä muuta tarvitsisikaan, Metsäperä miettii.

Kilpailut

Uusimmat