Kuva: Senja Rapila

Cheek uudesta kappaleestaan: "En osaa kirjoittaa vain siitä, että kaikki on helkkarin jees"

17.08.2016 13:30 - Emmi Moilanen

All Good Everything -kappaleen julkaissut Cheek kertoo, että tuoreesta kappaleesta löytyy myös särmää.

Tänään All Good Everything -kappaleen julkaissut Cheek, oikealta nimeltään Jare Tiihonen, 34, kertoi Radio Novan aamussa Aki Linnanahteen ja Minna Kuukan haastattelussa, että tuoreen kappaleen nimen mukaisesti, asiat artistin elämässä ovat tällä hetkellä oikein hyvin.

- On hassua, että en osaa kirjoittaa kappaletta pelkästään siitä, että kaikki on vaan niin helkkarin jees.

Tunnelmaltaan erilainen kappale

Tuore kappale on tunnelmaltaan huomattavasti kepeämpi, kuin esimerkiksi miehen viime vuoden syksyllä julkaistu, ajoittain jopa melankolinen Alpha Omega -albumi. All Good Everything -biisin kohdalla Cheek ei kuitenkaan halunnut vain luetella asioita, jotka ovat tällä hetkellä miehen elämässä hyvin.

- Tällainen kuvasto on liian yksinkertainen, jos vain luettelen pelkästään näitä asioita. Ehkä se kulma tulee siitä, että vaikka tällä hetkellä kaikki on hyvin, aina ei ole ollut niin. Siinä on ehkä enemmän kitkaa ja kontrastia kappaleeseen, Cheek pohtii.

Kuuntele Cheekin uunituore kappale alta.

Kuuntele Radio Novan aamua arkipäivisin klo 6-10.

Lue myös: Cheek: "Tuntuu hyvältä saada palautetta suoraan faneilta"

Kilpailut

Uusimmat