Kuva: Mikko Räsänen

Waldo muistelee: "Vaimoni oli alasti musiikkivideolla"

27.08.2016 11:15 - Senja Rapila

Waldo's Peoplen keulahahmo kertoo, että omasta tuotannosta lempikappaletta on vaikea määritellä, koska kaikki kappaleet sisältävät niin paljon muistoja.

Waldo's People on yksi suomalaisten suosikkiyhtyeistä. Elektronisella tanssimusiikilla hurmaava yhtye on esiintynyt jo vuodesta 1998, jolloin popitettiin täysillä yhtyeen kappaletta You Drive Me Crazy.

Yhtyeen keulahahmo Waldo eli Marko Reijonen kertoo, että on tehnyt uransa aikana jo yli 200 kappaletta. Keikkasettiä tehdessä joutuukin pohtimaan tarkkaan, mitkä kappaleet aikoo soittaa innokkaalle yleisölle. 

Waldo's People esiintyi We Love the 90's -festivaaleilla viime viikonloppuna. (kuva: Mikko Räsänen)

"Monessa biisissä on eri tarina"

Reijonen painottaa myös, että jokaisessa kappaleessa on oma tarinansa. Kun häneltä kysyy oman tuotannon parhaimmista kappaleista, ei artisti osaa kertoa vastausta.

- Vaikea sanoa, niissä on monessa biisissä eri tarina sieltä tekoajoilta asti. Sieltä tulee muistoja, että jonkun biisin aikana on tapahtunut jotain. Esimerkiksi kun tehtiin I Dreamin tuotantoa, muistan edelleenkin että käytiin studion viereisessä thaimaalaisessa ravintolassa, jossa meidän tuottaja tilasi meille jonkun ekstravahvan annoksen, jota en sitten pystynyt syömään, Reijonen nauraa.

Myös Reijosen perhe näkyy ja kuuluu useissa Waldo's Peoplen kappaleissa.

- Myös I Dream -kappaleen musiikkivideossa vaimo oli siinä esikoista viimeisillään odottamassa, alasti, paljaana musiikkivideolla. Kaikkiin näihin liittyy oma tarinansa, ei voi sanoa mikä on suosikki.

Yhtään kappaletta ei kuitenkaan ole, jonka esittäminen tai kuuntelu olisi alkanut kyllästyttämään.

- Sitten jos olisi sellainen tilanne, sitten olisi aika pistää pillit pussiin ja ruveta tekemään muita hommia.  

Lue myös: Captain Hollywood hämmentää festareilla - "Onko artisti syväjäädytetty?"

Kilpailut

Uusimmat