Kuva: YouTube

Saara Aalto yllättää jälleen - laulaa Frozen-hittielokuvan tunnarin 15 kielellä!

05.09.2016 07:32 - Senni Loikala

Kansainvälistä mediahuomiota herättänyt Saara Aalto julkaisi uuden taidonnäytteen YouTubessa.

Britannian X Factor -laulukilpailun koelauluissa viime viikolla loistanut Saara Aalto, 29, julkaisi huikean taidonnäytteen sunnuntaina virallisella YouTube-kanavallaan.

Videolla Aalto laulaa Disneyn Frozen-animaatioelokuvan Let It Go -tunnuskappaleen 15:ta eri kielellä. Nämä kielet ovat suomi, englanti, ranska, saksa, ruotsi, espanja, puola, italia, turkki, persia, kiina, hindi, japani, arabia ja malaiji.

Kyseessä on Aallolle merkityksellinen kappale, sillä hän antoi äänensä vuonna 2013 ensi-iltaan tulleen Frozen - huurteinen seikkailu -elokuvan prinsessa Annalle.

Aalto kertoo Twitterissä, että hän yritti saada videolle mukaan niin monta kieltä, kuin vain pystyi.

Elokuussa tyttöystävänsä kanssa kihlautunut Aalto kertoi heinäkuussa Voice.fi-sivustolle, että hän aikoo yrittää läpumurtoa maailmalla. 

- Nyt on se aika, kun sitä pitää koittaa. Tiedän, mitä haluan omalla musiikillani ja sanomallani viedä maailmalle. Aion katsoa tämän jutun loppuun asti ja taistella suomalaisella sisulla, Aalto kertoi.

Katso Saara Aallon julkaisema video alta.

Lue myös: Saara Aalto tähtää maailmalle: Lähden taistelemaan läpimurrosta!

Lue myös: Saara Aallon X Factor -osallistuminen herätti kritiikkiä - ohjelmalta napakka vastaus

Kilpailut

Uusimmat