Kuva: AOP

Calvin Harris ei aio julkaista enää uutta albumia

14.09.2016 21:15 - Senja Rapila

This Is What You Came For -kappaleen tekijä on haistanut suuremmat ja järkevämmät tulot yksittäisten kappaleiden julkaisusta.

Yksi maailman suosituimmista elektronisen musiikin taikureista on päättänyt, ettei aio julkaista enää yhtään uutta albumia. Aiemmin tänä vuonna laulaja Taylor Swiftistä eronnut dj Calvin Harris, 32, aikoo sisäpiiritietojen mukaan julkaista pelkästään yksittäisiä kappaleita tulevaisuudessa.

- Calvin on aina ollut sellainen, että hän ajattelee asioita eteenpäin. Hän uskoo, että sinkkukappaleiden julkaiseminen on tulevaisuutta. Albumit eivät myy enää niin hyvin kuin ennen, lähteet ovat kertoneet The Sun -lehdelle.

- Calvin on yksi maailman striimatuimmista artisteista, joten tämä käy hyvin järkeen. 

Harris julkaisi debyyttialbuminsa I Created Disco vuonna 2007. Hän julkaisi seuraavan albuminsa Ready for the Weekend jo vuonna 2009. Viimeisimmän albuminsa hän julkaisi vuonna 2014.

Lähde: Music News

Lue myös: Sanni julkaisi uuden kappaleen - kuuntele Oo se kun oot

Lue myös: Supertähti tekee paluun musiikkimaailmaan Calvin Harris -coverilla - kuuntele!

Kilpailut

Uusimmat