Kaikki artikkelit

Harris palkittiin eilen järjestetyssä Brit Awards -gaalassa.
Esimerkiksi Kim Kardashian pysyttelee vesilinjalla juhlissa.
Muun muassa malli Chrissy Teigen ja Calvin Harris ovat kiertäneet korkin kiinni.
Laulajat ovat olleet riidoissa jo pitkään. Perry tulehdutti välit myös Swiftin entiseen puolisoon, Calvin Harrisiin.
Ed Sheeran tahkoaa uudella albumillaan ennätyksiä ennätyksien perään.
Amerikkalainen räppäri Frank Ocean tuo persoonallisella äänellään uudenlaisen vivahteen Calvin Harrisin uuteen singleen.
Kaunottarella on kuuleman mukaan sutinaa dj Calvin Harrisin, 32, kanssa.
This Is What You Came For -kappaleen tekijä on haistanut suuremmat ja järkevämmät tulot yksittäisten kappaleiden julkaisusta.
Calvin Harris viettää parhaillaan sinkkuelämää.
Dj Calvin Harrisin uskotaan löytäneen lohduttajan eron jälkeen.
Entisen julkkispariskunnan välit ovat hyvinkin epäselvät, eikä kukaan tunnu tietävän sen todellisia kiemuroita.
TMZ-julkaisun mukaan Calvin Harrisin tuorein hitti oli viimeinen niitti parisuhteelle.
Uuden kappaleen sanoitusten tulkitaan olevan ex-tyttöystävälle suunnatut.
Vaikka Swift tapailee jo seuraavaa kuuluisuutta, haluaa Harris itselleen tuiki tavallisen tytön.
Taylor Swift siirtyi uuteen suhteeseen nopeasti. Samaa yrittänee Calvin Harriskin.
Laulaja Taylor Swift lensi torstaina yhdessä uuden miehensä kanssa lomalle.