Kuva: Senja Rapila

Movetron- ja Aikakone -tähdet samalle lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

08.10.2016 11:15 - Rea Tallgren

Konsertilla kerätään rahaan mielenterveystyöhön.

Hyvän Päivän Ilta on hyväntekeväisyyskonsertti, jolla tuetaan kriiseistä selviytymistä ja mielen hyvinvointia. Konsertti järjestetään Tampereella Olympiakorttelissa valtakunnallisella mielenterveysviikolla keskiviikkona 23.11.2016.

Hyvän Päivän Illassa ovat mukana Ville Leinonen, Päivi Lepistö (Movetron), Sani (Aikakone), Mikko Alatalo, Olli Lindholm ja Pate Mustajärvi talon orkesterin säestyksellä sekä Neljäs Avain.

(kuva: Mikko Räsänen)

Idea konsertin järjestämiseksi syntyi halusta tehdä hyvää elämässä - ei vaan itselle, mutta myös muille. Illan kantavana ajatuksena on hyvän mielen ja hyvän elämän korostaminen musiikin keinoin. 

"Kansalaisaktiivisuutta tarvitaan heikompien aseman parantamiseksi. Pienikin teko voi saada suuria aikaan. Tampereella on käynnistynyt Pro Mielenterveys-liike, jonka tarkoituksena on mielen hyvinvointiin vaikuttaminen laajalla rintamalla ja vapaaehtoisvoimin. Hyvän Päivän Ilta on yksi esimerkki siitä, miten yhdessä tekemällä voimme vaikuttaa", kertovat Risto Lassila, konsertin vastaava tuottaja sekä Mikko Kangasjärvi, konsertin taiteellinen tuottaja.

Tapahtuma on järjestetty yhdessä matalan kynnyksen auttamistyötä tekevien järjestöjen kanssa. Tapahtuman tuotto lahjoitetaan Kriisikeskus Osviitan toimintaan ja Muotialan asuin- ja toimintakeskuksen mielenterveystyöhön, ohjaukseen ja neuvontaan. 

Lue myös: Movetron tyrmää huhut kismasta Aikakoneen kanssa: "Ihan huuhaata"

Kilpailut

Uusimmat