Läikkyy ja Faijas-hiteistään tunnettu Arttu Lindeman, 20, on muusikko ja tubettaja, joka nauttii työnteosta suunnattomasti. Kunnianhimoinen artisti kertoo, että välillä työmäärä ja päässä olevat aikataulut painavat, vaikka hänen mukaansa musiikkia ei voi tehdä aikataulutetusti. Lindemanilla ei ole musiikin kirjoittamiseen erinäisiä deadlineja, sillä taiteen luomiselle ei voi pistää aikarajaa.
Vaikka hän ei haluaisikaan aikatauluttaa tekemistään, silti Lindeman stressaa töistä. Eräällä YouTube-videollaan hän kertoi, että työt ja muu stressi saivat aikaan jopa huonovointisuutta ja jopa pahimmassa tapauksessa oksentelua.
– En tiedä, jos on paljon unelmia ja tavoitteita ja niihin pyrkii ja yrittää päästä, niin pitääkö aina olla hyvä olla? Välillä voi olla vähän paskaakin, mutta jos se matka menee eteenpäin, niin minusta se on tosi ok, Lindeman pohtii Voice.fi:lle.
– Se on siunaus ja kirous.
Jatkuva työputki on kuitenkin aina välillä pakko katkaista, vaikka kunnianhimoinen Lindeman haluaisikin tehdä töitä jatkuvasti uransa edistämiseksi.
– Ei oikein pysty pitämään vapaapäiviä, niin sitten pitää ottaa vaan sinne kahdeksan viikon päähän se neljä päivää ja on pakko lähteä pois. Jos olen kotona ja siinä on se kamera ja tietokone ja puhelimessa pirisee, ei siitä tule mitään.

Lue myös: Räppilupaus Arttu Lindeman saamastaan kritiikistä: ”Ärsytetään vähän jengiä”