Kuva: Vilma Kaura

Lokki oli pilata Aikakoneen keikan: "Takki sai komean vaalennuksen"

15.11.2016 09:30 - Vilma Kaura

Ysärisuosikki Aikakone on kokenut urallaan kommelluksia, joista huolimatta keikat on aina pystytty vetämään loppuun saakka.

Aikakoneen keulakuva Sani muistelee, kuinka 1990-luvulla yhtye sai käyttöönsä McDonald's-kortit ravintolan kanssa sovitun yhteistyön vuoksi.  Yhtyeen lisäksi etukortin omisti esimerkiksi Microsoft-ohjelmistoyrityksen perustaja Bill Gates.

- Me olimme Suomessa ainoat, jotka omistivat kyseiset kortit. Minun korttini oli numero 001 ja bändiläisilläni 002, 003 ja niin edelleen. Vuoden verran saimme hakea ilmaisia tuotteita, Sani kertaa.

Myöhemmin Helsingissä avattiin ketjun uusi ravintola, johon Aikakone kutsuttiin esiintymään. Ennen lavalle astumista Sanin vaatetus koki kuitenkin muodonmuutoksen, kun lokki tahri hänen pitkän nahkatakkinsa kauttaaltaan.

- Takki sai komean vaalennuksen, sillä lokki veti sellaiset kakat ympäri ämpäri. Eikä se ollut mikään pieni ruikku, vaan valtava plöjäys! Meitä tietysti nauratti kauhesti lavalla, mutta vedimme vain, Sani muistelee nauraen.

"Meidän luultiin esiintyvän kännissä"

Sanin mukaan välikohtaus lokin kanssa ei ollut suinkaan ainoa kerta, kun bändiläisillä on meinannut pettää pokka lavalla ollessa.

Kerran yhtye oli esiintynyt Keski-Suomessa, jossa lavatekniikasta huolehtinut henkilökunta oli oli järjestänyt kasan jekkuja yhtyeen viimeisen keikan kunniaksi.

- En viitsi edes kertoa, mitä kaikkea lavalle lensi. Perhosten yön lähtiessä soimaan hempeästi tajusin, mitä kaikkea lavalla oli tehty. Repesin niin kauhesti, ettei laulamisesta meinannut tulla mitään, Sani kertoo huvittuneena.

- Paikan omistaja oli myöhemmin puhunut, kuinka outo bändi olemme, kun ihan kännissä vedämme. Oikeastihan se oli ihan silkkaa iloa, laulaja huomauttaa.

Lue myös: Sani Aikakoneen hulluista vuosista: "Fanit hyökkäsivät bäkkärille"

Lue myös: MeNaiset: 17 vuotta nuorempi rakas tekee Sanin onnelliseksi

Kilpailut

Uusimmat