Kuva: AOP

In Flames -basisti jättää yhtyeen: "Olen todella kiitollinen"

30.11.2016 14:05 - Reija Saarinen

Ruotsalaisyhtye kiertää parhaillaan Yhdysvaltoja.

Ruotsalaisyhtye In Flamesin basisti Peter Iwers on kertonut jättävänsä bändin. Miehen mukaan käynnissä oleva kiertue jää hänen osaltaan viimeiseksi.

- Käynnissä oleva Yhdysvaltain-kiertue jää viimeisekseni. Jos siis olette keikoilla, tulkaa tervehtimään, hän toteaa antamassaan lausunnossa.

- Aikaa on kulunut lähes 20 vuotta, se on ollut hauskaa. Olenkin ikuisesti kiitollinen teille kaikesta tuesta, jota olen matkan varrella saanut. Te teitte tästä kaikesta mahdollista. Nyt on kuitenkin aika jatkaa matkaa eteenpäin, musiikin parissa tai ilman sitä.

Viime keväänä yhtyeen jätti rumpali, Daniel Svensson, joka halusi keskittyä enemmän perheeseensä.

In Flamesin 11. studioalbumi julkaistiin 11. marraskuuta.

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat