Kuva: Vilma Kaura

Sani ja ex-tangokuningas julkaisivat yhteiskappaleen - kuuntele Ensilunta

27.02.2017 11:15 - Senja Rapila

Rakkaudentäyteinen kappale julkaistiin tänään.

Vuoden 2004 tangokuningas Tommi Soidinmäki, 33, on julkaissut uuden kappaleen, joka kantaa nimeä Ensilunta. Mukana kappaleella on laulaja Sani, joka on muun muassa myös Aikakone-yhtyeen solisti.

Soidimäki on julkaissut viimeisimmän albuminsa Yhdeksäs elämä vuonna 2014.

Voit kuunnella Sanin ja Tommi Soidinmäen yhteiskappaleen alapuolelta.

Sani on aiemmin paljastanut Iskelmän haastattelussa, että on tukenut muusikkouransa aikana faneja heidän elämiinsä liittyvissä ongelmissa. San kertoo, että on istunut joskus yön pikkutunteina alas jaa puinut toinen toistaan raastavampia asioita faniensa kanssa.

- Erään fanin ystävät kysyivät, voisimmeko jutella tälle kaverille keikkamme jälkeen. Lopulta istuimme takahuoneessa nelisen tuntia puiden tämän ihmisen mielenterveysongelmia, joiden vuoksi hän oli hautonut itsemurhaa jo pitkään, Sani on kertonut.

Voit lukea aiheeseen liittyvän artikkelin täältä.

 Lue myös: Kevätkiertueelle lähtevä Egotrippi hehkuttaa uutuussarjaa: "Kukkotappelua Anssi Kelan kanssa"

Lue myös: Suomalainen popduo teki kappaleen, jossa James Bond jää työttömäksi - kuuntele

Kilpailut

Uusimmat