Kuva: Senja Rapila

Petra voitti epävarmuutensa Vain elämää -kuvauksissa: "Kevyempi nainen tuli Espanjasta kotiin"

05.04.2017 15:42 - Anna Hopi

Laulaja Petra Gargano arasteli aluksi lähteä ohjelmaan mukaan.

Vain elämää -ohjelmassa nähdään uudella kaudella laulaja Petra Gargano, joka on niittänyt aikaisemmin suosiota Tik Tak -yhtyeessä. Hän kiittelee tapaa, millä muut artistit ottivat hänet vastaan porukkaan.

- Musiikillinen ilotulitus antoi energiaa, ja pää sauhuaa ideoita uusiin kappaleisiin, Petra intoilee.

Nainen tunnustaa, että häntä jännitti mennä sarjan kuvauksiin. Espanjaan lähtiessä mielessä kytivät epävarmuudet.

- Näillä muilla tyypeillä on paljon omalla nimellään isompi suosio takanaan. Olin tietenkin mukana Tik Takissa, mutta Petra Gargano on artistina paljon tuntemattomampi. Menin nöyrin mielin pöytään. On siistiä, että ohjelman kautta voi raottaa myös sitä, millainen tyyppi olen ja mitä voin antaa artistina, hän hymyilee.

- Se on jäätävän iso juttu. Olen 10 vuotta tehnyt musiikkia ja vuodattanut itsestäni kaiken. Niissä olen alasti ja kerron omasta elämästä ja ajatuksista. On ollut raskasta, ettei oma musiikki ole löytänyt tietään ihmisten elämään niin paljon kuin olisin halunnut.

Laulaja on innoissaan tulevasta 21. huhtikuuta julkaistavasta kokoelmalevystä, johon on kerätty hänen soolokappaleensa viimeisen 10 vuoden ajalta. Kokonaan uutta musiikkia tähdätään julkaistavaksi syksyyn.

(kuva: Senja Rapila)

Irinan kappale pysäytti

Petran mukaan Irinan kappaleen esittäminen oli kaikista haastavinta kuvauksissa.

- En tiedä, mistä kappale kertoo Irinalle, mutta se liippaa omassa elämässä tosi läheltä. Olen yrittänyt itse kirjoittaa tästä aiheesta biisiä, mutta se ei ole onnistunut. Se, että valitsin sen biisin ja esitin sen biisin, se oli rohkeinta, mitä olen tehnyt, hän avaa.

- Sen jälkeen aukesi kaikki. Kevyempi Petra tuli Espanjasta kotiin. Oli aika terapeuttinen reissu - musiikin kautta voi käsitellä isojakin juttuja. Oli helpottavaa huomata, että meillä kaikilla oli omat epävarmuutemme.

Lue myös: Ruuhkavuosiaan elävä Petra: Kadotin itseni äitiyteen

Kilpailut

Uusimmat