Kuva: AOP

Mikä on Scorpionsin paras kappale? Radio Cityn raati teki oman listansa

28.04.2017 15:55 - Mikko Räsänen

Scorpions-innostus on nousussa, kun julkistettiin tieto, että yhtyeen Crazy World -kiertue saapuu Suomeen.

Viime viikolla kerrottiin, että Scorpions ulottaa Crazy World -kiertueensa Suomeen asti. Suosikkiyhtye esiintyy Hartwall Areenalla marraskuussa. Radio Cityn toimituksessa käynnistyi keikkauutisen jälkeen keskustelu siitä, mikä on Scorpionsin uran paras kappale. Valinta ei ole helppo, sillä bändin ura alkoi jo 60-luvulla ja jatkuu yhä. Ja kaikille annettiin lupa valita vain yksi kappale.

Nämä biisit tulivat valituiksi. 

1. Jere "Jete" Ollinen (Cityn päivä): Still Loving You

- Still Loving You julkastiin 1984, jollon olin itse 14-vuotias nuorukainen, ja vastakkainen sukupuoli rupesi vetämään puoleensa magneetin lailla. Tämä biisi oli ylitse muiden koulun discossa. Kädet tytön takataskuun ja korva-korvaa vasten. joskus oli jopa fritsuliinalle käyttöä tämän biisin jälkeen. Kyllähän tää biisi herättää edelleen nuo hienot muistot henkiin.

2. Henri Laukka (toimittaja): Humanity

- Biisi joka takaa kylmät väreet jokaisella kuuntelukerralla. Humanity: Hour 1 levyltä löytyvä biisi sukeltaa syvälle ihmisyyden ja ihmisen olemassaolon ytimeen. Kappale alkaa hempeästi akustisella kitaralla mutta yltyy jo ensimmäisen minuutin aikana sähkökitaroillaan kuulijan korviin ihmettelemään ihmisen pienuutta, elämän merkityksettömyyttä ja tekemisen vääjäämätöntä turhuutta. Kertsissä teatraaliset jousisektiot räjäyttävät biisin yltiömäiseen hurmokseen. Biisin bridge hyökkää tasaisen varmalla ja nuijivalla demppauksella suoraan sieluun, liukuu lempeään näppäilyyn ja takaisin kertsin pariin. Scorpionsia ja eksistentiaalista pohdintaa parhaimmillaan.

3. Rene Mäkinen (musiikkipäällikkö): Holiday

- Ilman mitään sen perustavaa laatua olevia perusteita bändin paras biisi! Hieno teos, joka löytyy tietyllä tavalla koko Scorpionsin ”nykytekemisen” määrittäneeltä Lovedrive-albumilta. Niin tyylillisesti kuin kokoonpanon muodossa. On vieläpä albumin viimeinen raita, mutta ei kuitenkaan täyteraita. Tai semmoinen siitä ei ainakaan tullut.

- Tarkkaavaisimmat voivat kuulla varsinkin tässä biisissä sen, että Klaus Mainen ääni on aavistuksen tummempi kuin jopa vielä nykyisellään, johtuen 80-luvun alussa tehdystä kurkkuleikkauksesta. Luultavasti tämä ei ole edes totta, mutta niin haluan itse uskoa ja niin myös muillekin uskottelen. Leikkaus ainakin on totta ja läheltä piti ettei Klausin laulut ollut laulettu. Mutta siis, Let me take you far away, you’d like a HOLIDAY.

4. Mikko Räsänen (toimituspäällikkö): Rhythm of Love

- Jos ihan rehellisiä ollaan, niin Still Loving You on ehkä se absoluuttisesti paras biisi. Mutta nuoruusmuistojen nostalgiaa ei sovi aliarvioida ja tämä biisi teki aikanaan vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Taisin olla 14-vuotias, kun kuulin Rhythm of Loven ensimmäistä kertaa ja biisi kolahti heti. Ja täytyy tunnustaa, että kappaleen musiikkivideolla oli osansa, sillä avoimen seksuaalisen biisin videolle oli värvätty huippumalli Joan Severance, joka oli murrosikäisen nuoren miehen silmissä ehkä maailman kaunein nainen. Ja ei tuo nyt pahalta näytä vielä näin 41-vuotiaanakaan. 

5. Rainer Savander (musiikkipäällikkö): Still Loving You

- Vaikka tämä kappale on mainittu jo aikaisemmin, ei sitä vain voi ohittaa. Tietyn ikäluokan ihmisistä varmaan yli 30 prosentille tämän kappaleen kuuleminen tuo välittömän aikahypyn nuoruusvuosiin. 

Lue myös: Scorpionsin aliarvostetuin albumi ilmestyi 24 vuotta sitten - kuuntele parhaat kappaleet nyt

Scorpions Crazy World Tour
Hartwall Areena
27.11.2017
Lipunmyynti alkaa 25.4. klo 9 
www.ticketmaster.fi

Kilpailut

Uusimmat