Kuva: AOP
Kansas ei tulekaan Suomeen esiintymään - "liian vaarallista matkustaa Eurooppaan"
Yhtye on perunut koko Euroopan kiertueensa.
Kansas on ilmoittanut peruvansa Euroopan kiertueensa. Ilmoitus tehtiin yhtyeen kotisivuilla. Syyksi bändi kertoo Amerikassa annettujen varoitusten, joiden mukaan amerikkalaisten kannattaa välttää Eurooppaan matkustamista kesän aika Euroopan turvallisuustilanteen takia.
Suomessa Kansasin piti esiintyä 7. kesäkuuta.
Yhtyeen piti Suomen lisäksi vierailla Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa, Saksassa, Sveitsissä, Ranskassa, Hollannissa, Belgiassa, Britanniassa ja Puolassa.
Kilpailut
Uusimmat
HS: Antti Luusuaniemen perustama filmifestivaali asetettiin konkurssiin
IS: Karanneet biisonit palasivat kotiin
Kirjastolainaaminen korkeimmalla tasolla lähes 20 vuoteen - katso, mitkä teokset löytyvät kärkisijoilta
Kirkon lattian alta löytyi kolme muumiota Turussa - vainajien henkilöllisyys jäänee arvoitukseksi
Tuoko juhannus mukanaan flirttiä, matkoja vai rentoa oleilua? Katso, mitä tekoälyn luoma horoskooppi lupaa
Näytä lisää