Kuva: Minna Annola

Tommi Soidinmäki yllättää: Vaatemallisto ja oma korusarja tulossa!

08.06.2017 13:38 - Anna Hopi

Laulaja Tommi Soidinmäki paljastaa tulevan vuoden olevan kiireinen, koska hän on lähtenyt moniin uusiin projekteihin.

Laulaja Tommi Soidinmäki on päivittänyt tyylinsä. Vuoden 2004 tangokuningas julkaisi Päivä jälkeen sen -kappaleen, joka sisältää uutta soundimaailmaa. Hän solmi keväällä levytyssopimuksen Universal Music Finland -levy-yhtiön kanssa.

- Sain tämän vaihdoksen kautta uutta tiimiä taakseni - tärkeimmästä päästä on Maki Kolehmainen, joka vastaa uusista biiseistäni. Sana Mustonen on tehnyt sanat tähän uuteen kappaleeseen, ja se tuntui heti henkilökohtaiselta. Kävin viime syksynä läpi raskaan ajanjakson, koska työvuosi oli ollut niin rankka, Tommi kertaa.

Soidinmäki oli kaivannut uralleen uutta suuntaa jo pidempään. Tärkeäksi käännekohdaksi osoittautui Sanin kanssa tehty Ensilunta -kappale. Lue kappaleesta lisää täältä.

"Juha Tapio on esikuvani"

Laulaja tunnustaa pitävänsä Juha Tapiota suurena esikuvanaan. Hän ihailee tähdessä eritoten tämän ainutlaatuista tekstimaailmaa, joka antaa voimaa.

- Samaan haluan pyrkiä uudessa tuotannossani, Tommi kertoo.

- Kun katsotaan maailmantilannetta, tsemppimusiikkia me tarvitsemme.

(kuva: Minna Annola)

Vuonna 2004 viihdeuransa aloittanut mies sanoo olevansa tyytyväinen siihen, että on voinut urallaan toteuttaa itseään monipuolisesti. Tommi sanoo olevansa nyt onnellisempi kuin koskaan, koska uusi levy-yhtiö mahdollistaa uuden vaihteen uraa ajatellen.

- Keikkoihin tulee lisää show-elementtiä ja tulee konsertteja myös. En tee pelkästään enää yökeikkaa, kuten aikaisemmin.

Soidinmäki kynäili itse viime syksynä pari uutta kappaletta. Hän tunnustaa, että pelotti näyttää tekstejä muille.

- Ehkä ajetut kilometrit ovat tuoneet esiin sitä sisäistä artistiminää. Ei huvita paahtaa joka suuntaan, ja elämänkokemukset ovat muokanneet tapaa, jolla katson elämää. Perhe, onnistumiset ja lähipiirin sairaudet ovat vakavoittaneet, mies kertaa.

Edessä "hullu" vuosi

Viime uutena vuotena Tommi Soidinmäki teki päätöksen uudistaa elämäänsä. Se näkyy muillakin osa-alueilla kuin musiikissa. Hän on onnellinen päästyään näyttelemään musikaaleissa. Tänä vuonna hän näyttelee kolmessakin produktiossa pääosaa. Soidinmäki esittää tulevan vuoden aikana muun muassa Rosvo-Roopea, Tauno Paloa ja nuorta mylläriä.

12. kesäkuuta julkaistavalla Päivä sen jälkeen -musiikkivideolla nähdään Soidinmäen itse suunnittelemia koruja.

- Se on ollut mielenkiintoinen matka. Viime vuoden puolella yhteistyökumppani ehdotti, että suunnittelisin oman korusarjan. Ajatus jäi kytemään, ja matkalla ollessani vuoden vaihteessa sain inspraation. Olen ollut aina tähtiharrastaja, ja olen tiiraillut tähtiä pikkupojasta lähtien saatuani äidiltä ensimmäiset kiikarit. Avaruudesta sain ensimmäisen idean Ääretön-korusarjaani, hän avaa.

Syksyllä ilmestyy myös oma Tommi Soidinmäki Production -vaatemallisto, jonka mies on suunnitellut yhdessä jyväskyläläisen vaatesuunnittelijan, Iina Naumasen kanssa.

- On vaikea itsekin tajuta, mitä tässä on meneillään. Tämä on juuri sitä, mistä olen aina haaveillut.

Kuuntele uusi kappale alta.

Soidinmäki teki äskettäin Sanin kanssa yhteiskappaleen. Kuuntele kappale täältä ja lue sen koko tarina.

Kilpailut

Uusimmat