Kuva: Senja Rapila

Tuure Kilpeläinen: "Jokainen keikka tuntuu elämäsi parhaalta hetkeltä"

14.06.2017 15:46 - Anna Hopi

Laulaja Tuure Kilpeläinen kuvaa keikkaeuforiaa kaikenkattavaksi tunteeksi.

Tuure Kilpeläisen kalenteri on täynnä keikkoja ympäri Suomea. Hän odottaa sitä, kun Kaihon karavaani lähtee liikkeelle keikkabussin kanssa. Suunnitelmissa on pysähtyä keikkamatkoilla pitkin kaunista kesämaisemaa jäätelölle, uimaan ja vaikka pelaamaan rantalentistä.

- Emme ota stressiä matkoista, tekniikkapuoli tulee Hämeenlinnasta erikseen, joten voimme bändin kanssa liikkua omaan tahtiin. Usein keikkabussissa soitamme musiikkia, ja sitä onkin ollut ikävä. Nyt on tullut paljon ideoita ja alamme rakentelemaan niitä yhdessä. Kun tein biisiaihioita itseksen työhuoneella, huomasin että tarvitsen muiden ajatuksia luomisprosessiin, Tuure avaa.

Laulaja toivoo kevyttä, luovaa ja iloista kesää, jossa keikkailusta ehtii nauttia. Hän sanoo bändin koonneen parikin erilaista keikkasettiä kesään.

- Meillä on tunnin bilesetti, jossa kuullaan kaikki hitit. Jos on puolitoista tuntia aikaa, sitä voi sävytellä ja saadaan sinne mukaan hiljaisempiakin hetkiä. Kaikilta viideltä levyltä tullaan kuulemaan biisejä, mies kertaa.

(kuva: Mikko Räsänen)

"Avaat keikalla kaikki kanavat"

Latautuminen keikkaan alkaa Kilpeläisen mukaan heti aamusta.

- Aamusta asti lataat energiaasi siihen illan räjähtävään keikkaan. Se on verrattavissa urheilusuoritukseen. Keikalla avaat kaikki kanavat ja olet jengiä kohti. Se on päivän paras hetki ja elämän paras hetki juuri sillä kohdalla, että olet elossa ja saat soittaa musiikkia ihmisille, Tuure kuvailee.

Keikan jäkeen onkin usein tämän takia kaikkensa antanut olo. Kilpeläinen nauttii siitäkin, kun voi ottaa sen jälkeen lasin viiniä ja syödä hyvää ruokaa, sekä taputella kollegoita olkapäille.

- Siitä tulee hyvä fiilis, pitäähän onnistunutta keikkaa juhliakin, hän sanoo.

Katso alta yhtyeen kesäkeikat.

09.06.2017 Tuulos, Kapakanmäki

10.06.2017 Vehmaa, Vehmassalmi

15.06.2017 Iitti, Iitin Musiikkijuhlat

16.06.2017 Mikkeli, Iskelmä Kesä

17.06.2017 Riihimäki, Iskelmä Kesä

21.06.2017 Kiel, Kieler-Woche (DE)

22.06.2017 Eura, Sieravuoren Juhannus

23.06.2017 Eräjärvi, Rönnin Juhannus

24.06.2017 Lieso, Lieson Juhannus

29.06.2017 Rutalahti, Letkaliiteri

30.06.2017 Jämsä, Iskelmäfestivaali

01.07.2017 Kokkola, Mustakari in Memories

06.07.2017 Kuopio, Viinijuhlat

07.07.2017 Kemijärvi, Yöttömät Yöt

08.07.2017 Kajaani, Kainuun Musiikkijuhlat

12.07.2017 Savonlinna, Panimoravintola Huvila

13.07.2017 Jyväskylä, Suomi Pop Festivaali

14.07.2017 Tuusniemi, Kutujuhlat

15.07.2017 Kotka, Meripäivät

16.07.2017 Joensuu, Ilosaarirock

19.07.2017 Tampere, Tammerfest

20.07.2017 Isokyrö, Kalliojärvi

21.07.2017 Rovaniemi, Iskelmä kesä

22.07.2017 Turku, Tall Ships Races Music Festival

27.07.2017 Mustio, Mustion Kesäteatteri

28.07.2017 Valkeakoski, Työväen Musiikkitapahtuma

28.07.2017 Hämeenkyrö, Hämyvestarit

29.07.2017 Hyvinkää, Iskelmä kesä

04.08.2017 Eura, Sieravuori

05.08.2017 Lahti, Iskelmä Kesä

05.08.2017 Forssa, Holjat

11.08.2017 Joensuu, Iskelmä kesä

12.08.2017 Oulu, Likkojen Lenkki

12.08.2017 Kangasniemi, Syvälahden Lava

18.08.2017 Helsinki, Tanssi Vieköön

19.08.2017 Saariselkä, Jänkhällä Jytisee

24.08.2017 Gdansk, Lentopallon EM-Kisat (PL)

26.08.2017 Kalajoki, Merisärkkä

01.09.2017 Kouvola, House of Rock

02.09.2017 Saarijärvi, Kukonhiekka

Lue myös: Kaihon karavaania luotsaava Tuure Kilpeläinen: "En ole bändin yksinvaltias"

Kilpailut

Uusimmat