HS: Danny rakastui Erika Vikmanin sydämellisyyteen: "Hyvät arvot lähensivät"

22.06.2017 15:18 - Anna Hopi

Laulajapariskunta Danny ja Erika tulevat hyvin toimeen ikäerosta huolimatta.

Helsingin Sanomien haastattelussa pari avaa yhteiselämänsä saloja. Ensin oli ammatillinen suhde, joka alkoi kesällä 2015 Seinäjoen tangomarkkinoilla. Erika Vikman oli juuri valittu tangoprinsessaksi, ja Danny ojensi hänen käteensä hälinän keskellä käyntikorttinsa.

Iso-D lähestyi laulajan alkua, koska näki tässä olevan säteilyvoiman. Tutustumisen alussa Erikan ystävällinen, mutkaton ja kurinalainen luonne teki musiikkineuvokseen vaikutuksen, ja hänellä oli vilpitön ajatus auttaa lupaavaa artistin alkua urallaan.

Jotain kuitenkin tapahtui ajan kanssa. Vaikka ikäeroa on 51 vuotta, se ei estänyt rakkautta syttymästä.

- Sitten, kun mentiin lähemmäksi, huomasin, että hän on sydämellinen ihminen. Hyvä luonne, hyvät arvot. Hiljalleen nämä ominaisuudet sitten lähensivät meitä ikäerosta huolimatta, hän kertaa.

Danny sanoo miettineensä tarkkaan ne tilanteet, joissa on puuttunut sanallakaan Erikan uraan. Hän uskoo naisystävänsä kykyyn tehdä omia päätöksiä, ja ylistää tämän älykkyyttä. Vain, jos jokin on menossa metsään, Danny kommentoi ja antaa vinkkejä.

Lähde: HS.

Lue myös: Festarikesään valmistautuva Danny: "Aurinko antaa energiaa keikoille"

Kilpailut

Uusimmat