Fanikohtaaminen sai Waltteri Torikan liikuttumaan – kohtasi tyttärensä menettäneen naisen

Torikka toivoo, että hänen musiikkinsa voi antaa yleisölle lohtua vaikeilla hetkillä.

Julkaistu:

Laulaja Waltteri Torikka haluaa olla viihdyttäjä, mutta myös artisti, jonka kappaleista voi saada voimaa vaikealla hetkellä. Hän sanoo muistelevansa erästä ikimuistoista fanikohtaamista aina, kun epävarmuus valtaa mielen.

– Olin erään tunnetun koomikon synttärijuhlissa. Siellä tuli vanhempi rouva luokseni tyttärensä kanssa. Rouva ei oikein pystynyt puhumaan. Hänen tyttärensä sanoi, että rouva oli menettänyt toisen tyttärensä, ja kuunnellut Kuin taivaisiin -kappaletta. Biisi oli auttanut kaiken sen yli, muistelee Torikka, ja liikuttuu.

– Sitä tilannetta mietin aina tiettyinä hetkinä. Sen lisäksi että viihdytän ihmisiä – jos vielä voin antaa toivoa ja saada jonkun jaksamaan traagisen periodin yli. Se on parasta.

Kuuntele alta Torikan Kuin taivaisiin -kappale.

Waltteri Torikka konsertoi Jarkko Aholan kanssa sunnuntaina 3. joulukuuta Hartwall Arenalla klo 19. Liput ovat alkaen 39,90€ myynnissä maanantaina 14. elokuuta osoitteessa ticketmaster.fi. 

Lue myös: Waltteri Torikka Anna-lehdessä: ”Olen halukas sitoutumaan”

Lue myös: Apu: Waltteri Torikka puhuu sinkkuelämän tyhjyydestä

Lue myös: Waltteri Torikka liikuttui: ”Kappaleeni kannatteli tyttärensä menettänytta fania”