Kuva: Mikko Räsänen
Suomen suosituin räppäri muistelee: "Cheekin kuolemasta" puhuminen ei ollut mediatemppu
Räppäri Cheek keskittyy saattamaan loppuun urallaan kolmiosaisen saagan.
Vuonna 2015 Cheekin ympärillä velloi sitkeä huhu. Sen mukaan räppäri olisi lopettamassa uransa. Artisti vihjasi asiasta Alpha Omega -levyn Sä huudat -kappaleessa, ja media tarttui aiheeseen.
Räppäri antoi asiaan liittyen useita kommentteja, joissa kertoi pohtineensa sitä, kuinka pitkälle ura räppärinä kantaisi. Kuitenkin Cheek on koko ajan julkaissut uutta musiikkia ja kiertänyt kesän Profeetat-kokoonpanolla Elastisen kanssa. Hänestä työstetään Veljeni vartija -elokuvaa, eikä näytä mitenkään siltä, että hän olisi sammuttelemassa omaa uraansa.
Oliko puhe Cheekin kuolemasta siis vain mediatemppu?
- Kun käytiin sitä keskustelua, sanoin että tämä kolmeosainen saaga on tulossa. Levy, kirja ja elokuva. Ei se ollut mikään mediatemppu. Siitä puhuttiin siksi, että dokumentissa sanoin, että Alpha Omega oli mun viimeinen levy. En ole tekemässäkään uutta levyä. Menen yksi juttu kerrallaan, nyt keskityn tähän saagaan, hän toteaa.
Lue myös: Cheek paljastaa: "En ole tehnyt ruokaa vuoteen"