Kuva: AOP

Avril Lavigne julkaisee uuden albumin

04.09.2017 10:45 - Senja Rapila

Viimeisimmän albuminsa Lavigne julkaisi vuonna 2013.

Yksi 2000-luvun suosituimmista laulajista, nimittäin Avril Lavigne, on julkaisemassa vihdoin uutta musiikkia monen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Viimeisimmän albuminsa Avril Lavigne hän julkaisi vuonna 2013. 

Lavigne on kokenut kovia viimeisten vuosien aikana, sillä hän on kamppaillut Lymen taudin, eli borrelioosin, kanssa viime vuodet ja vuonna 2015 hän erosi pitkäaikaisesta aviomiehestään, Nickelback-laulaja Chad Kroegerista.

Viime joulukuussa kanadalaisrokkari kuitenkin kiusasi  jo fanejaan kertomalla, että työstää uutta musiikkia studiossa. Nyt kaunotar on julkaissut Instagram-tilillään kirjoituksen, missä kertoo julkaisevansa uutta musiikkia pian.

"Faneilleni,

haluan kiittää teitä kaikkia kärsivällisyydestänne, kun yritän saada uutta albumia kasaan. Toipuminen on kestänyt pitkään ja haluan varmistaa, että tämä tulee olemaan täydellinen teidän takianne. Ansaitsette vain parasta ja se on sitä, mitä aion teille antaa!

En malta odottaa, että pääsen jakamaan uutta musiikkiani teidän kanssanne. Lupaan että sitä julkaistaan ennen kuin huomaattekaan!"
hän kirjoittaa.

Voit lukea laulajan oman Instagram-päivityksen alapuolelta.

Olemme myös aiemmin uutisoineet ällistyttävästä - ja hieman älyttömästäkin - salaliittoteoriasta, joka spekuloi Avril Lavignen kuolleen jo vuonna 2003. Pääset lukemaan faktat aiheesta täältä.

Lähde: Elite Daily

Lue myös: "Nickelbackilla ei ole hyviä kappaleita" - Facebook-pomon varomaton kommentti suututti Avril Lavignen

Kilpailut

Uusimmat