Kuva: AOP

Huippu-DJ Kygo saapuu Suomeen - esiintyy Helsingin Jäähallissa

30.10.2017 11:00 - Senja Rapila

Liput keikalle tulevat myyntiin 3. päivä marraskuuta.

Norjalainen tuottaja-DJ Kygo käynnistää tulevan maailmankiertueensa Helsingin Jäähallista. Keikka on 5. päivä helmikuuta 2018. Kiertue pohjautuu artistin tällä viikolla julkaistavaan albumiin Kids In Love, jonka nimikkosingleä on streamattu jo lähes 6 miljoonaa kertaa.

Liput tapahtumaan tulevat myyntiin 3. päivä marraskuuta kello 10:00. Lippujen hinnat ovat palvelumaksuineen alkaen 49,50 / 59,50 / 69,50 euroa Ticketmasterista.

Kygon tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Firestone sekä Ellie Gouldingin kanssa tehty kappale First Time. Lisäksi Kygo on tehnyt musiikkia Selena Gomezin kanssa, tuore kappale It Ain't Me julkaistiin tänä vuonna.

Kygo esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 2015, kun hänet buukattiin Provinssi-festareille. Hän esiintyi myös kuluvana vuonna Ruisrockissa.

Voit fiilistellä norjalaisen huippu-DJ:n musiikkia alapuolelta.

Lue myös: Saaran uusi kappale kertoo rakkauden hiipumisesta - mukana tunnettu maailmantähti

Lue myös: Samu Haber peräänkuuluttaa Instagram-julkaisulla yksityisyyttä: "Vihaan stalkkereita"

Kilpailut

Uusimmat