Kuva: Mikko Räsänen

Olli Lindholmilla vahva punk-tausta - mies paljastaa, miten suhtautuu nykyisin genreen

05.02.2018 19:15 - Henna Koste

Olli Lindholm on intoutunut muistelemaan nuoruuden suosikkikappaleitaan Toni Wirtasen kautta.

Yö-yhtyeen nokkamies Olli Lindholm, 53, juhli perjantaina Iskelmä Gaalassa. Mies on ollut tuttu näky myös television puolella, sillä hänet nähdään jälleen The Voice of Finland -ohjelman valmentajana. Lindholmilla on selkeä näkemys, millaista artistia Suomi kaipaisi. 

- Orgaania musiikkia, pehmeitä sointuja soittava ja kauniisti pitkiä melodioita laulava nainen, artisti vastaa nopeasti.

Lindholm toivoo saavansa läpi näkemyksensä siitä, että hänen tiimistään eräs nainen soittaisi akustista kitaraa ja laulaisi.

Yön musiikki mielletään helposti iskelmäksi, mutta Lindholmilla kuitenkin vahva punkkaritausta. 1980-luvun alkupuolella mies vaikutti Appendix-punk-yhtyeessä.

- En voi sanoa, että sitä musiikkia enää kuuntelen. Kun Toni Wirtanen on mukana ohjelmassa, olen innostunut itsekin muistelemaan vanhoja biisejä. Hyvä ohjelmallekin, että sieltä tulee vähän erilaisia lauluja. Sitä herää ja muistelee niitä lauluja. Meillä on Tonin kanssa samanlainen sielun maisema, hän huomauttaa.

Lue myös: Olli Lindholm kehuu artistikollegaansa: "Häntä arvostetaan tekojensa tähden"

Kilpailut

Uusimmat