Kuva: Ville Paasimaa

Saara Aalto tyrmää fanien idean Monsters-esitykseen - "Voin tehdä sitä missä tahansa baarissa"

30.04.2018 11:15 - Iiro Myllymäki

Monet ovat olleet niin vaikuttuneita Saara Aallon akustisesta ja monikielisestä Monsters-vedosta, että he haluaisivat nähdä tämän version myös viisulavalla.

Saara Aalto, 30, julkaisi perjantaina uuden albuminsa Wild Wild Wonderland. Levyä on odotettu jo pitkään, sillä kyseessä on naisen ensimmäinen albumijulkaisu Brittien X Factor -kilpailun jälkeen. Aallon X Factor -rutistus loppui joulukuussa 2016, ja naisen fanit ovat innolla odottaneet, millainen hänen ensimmäisestä kansainvälisen tiimin kanssa tehdystä albumistaan tulee. Saara Aalto kommentoi tuoreeltaan levyn julkaisun jälkeen Radio Novalle, että tunnelmat albumin suhteen ovat korkealla ja palaute on ollut positiivista.

- Nyt kun on alkanut saada ihmisten kommentteja, on aivan voittajafiilis. Tätä levyä on tehty pitkään ja hartaasti, ja ihmiset näyttävät todella tykkäävän siitä, Aalto sanoo.

Saara Aalto on työstänyt kappaleita monien kansainvälisten huippunimien kanssa. Biisinkirjoittajissa ja -tuottajissa on ihmisiä, jotka ovat aiemmin tehneet kappaleita muun muassa Kylie Minoguelle, Pet Shop Boysille ja Spice Girlsille. Aalto kertoo, että heti X Factorin jälkeen hän kirjoitti paljon kappaleita, mutta ensimmäinen vuosi meni oikeaa tyyliä hakiessa. Näin ollen suurin osa albumin kappaleista syntyi tekoprosessin viimeisten kuukausien aikana. Tällöin syntyi myös levyn ensisinkku ja euroviisuedustuskappale Monsters.

- Levyni tyyli loksahti kohdalleen aikalailla siihen aikaan, kun Monsters tehtiin, eli viime vuoden lopulla. Sitten loput biisit syntyivät kuin itsestään. Koko X Factor -matkani ja siellä tekemäni esitykset kiteytyvät ja kuuluvat tällä levyllä hyvin. Albumilla on sitä samaa energiaa, Aalto kuvailee.

Euroviisut kuin loma

Tänään maanantaina Saara Aalto matkaa Lissaboniin Euroviisuihin. Aalto kertoo, että ei ole ehtinyt edes jännittää Euroviisuihin menoa, koska hänen keväänsä on ollut niin kiireinen. Samaan aikaan on ollut albumiin liittyviä valmisteluja, euroviisuesityksen suunnittelua ja harjoittelua, X Factor Suomen tuomarointia ja Lontoossa viime viikolla järjestetyn Eurovision Wonderland -keikan harjoittelua. Nyt Aalto on huojentunut, että voi keskittyä vain yhteen asiaan yhdessä kaupungissa.

- Tuntuu, että minulla alkaisi loma, kun menen Euroviisuihin, vaikka eihän se loma ole. Tuntuu tosi hyvältä, että voin nyt antaa Euroviisuille kaikkeni. Monstersin lavashow’sta tulee tosi hieno. Kävi kisassa miten kävi, koen, että pääsen sillä esityksellä näyttämään hyvin omaa artistiuttani. Se on minulle tärkeintä nyt, että pystyn esittelemään itseni maailmalle sillä esityksellä.

Saara Aalto julkaisi kolme viikkoa sitten YouTube-kanavallaan erikoisversion Monsters-kappaleestaan. Videolla nainen soittaa pianoa ja laulaa Monstersin yhteensä 34:llä eri kielellä. Monet ovat kommentoineet, että tämä versio on jopa parempi kuin alkuperäinen ja Saaran tulisi esittää Monsters tällaisena versiona viisulavalla. Aalto on itse asiasta täysin toista mieltä.

- En halua mennä euroviisulavalle soittamaan pianoa. Voin tehdä sitä missä tahansa baarissa, ja sitä olen tehnyt aina. Haluan tehdä euroviisulavalla ison show’n, koska sellaista ei kovin monessa paikassa pysty tekemään. Sitä varten Euroviisut ovat. Aion tehdä sen show’n tykkäsivät ihmiset siitä tai eivät, Aalto sanoo nauraen.

Lue myös: Saara Aalto julkaisi uuden albuminsa, fanit menivät sekaisin - "Todellakin odotuksen arvoinen!"

Voice.fi ja Radio Nova kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat