Kuva: Getty Images

Yksi Euroviisujen kohauttaneimmista voittajista Suomeen keikalle

13.06.2018 13:30 - Iiro Myllymäki - Luettu 551 kertaa

Dana International saapuu Helsinki Pride -tapahtuman päätösjuhliin.

Vuonna 1998 Eurovision laulukilpailun voittanut Dana International, 46, saapuu Suomeen keikalle. Diva-kappaleella Israelille voiton ansainnut laulaja saapuu esiintymään Helsinki Pride -tapahtuman päätösjuhliin Hernesaaren rantaan. Tapahtuma on lauantaina 30. kesäkuuta.

Dana International kohautti Euroviisuissa olemalla ensimmäinen kilpailuun osallistunut avoimesti transsukupuolinen artisti. Nainen kävi läpi sukupuolenkorjausleikkauksen vuonna 1993. The Guardianin haastattelema euroviisufani ja radiojuontaja Scott Mills muistaa, että Dana International nousi kansainvälisiin otsikoihin jo ennen viisuvoittoaan.

- Hän herätti raivoa monessa maassa. Oli uhkailuja, että hänen esitystään ei näytettäisi lähetyksessä, Mills sanoo.

Dana Internationalin voitto on yksi merkkipaalu Euroviisujen ja seksuaalivähemmistöjen yhteisessä historiassa. Naisen voitto toi näkyväksi Euroviisujen suuren homofanikunnan, ja suvaitsevaisuuden ja erilaisuuden hyväksymisen teemat ovat tulleet aina vain näkyvämmäksi osaksi laulukilpailua. Vuonna 1998 viisuvoitto määräytyi ensimmäistä kertaa pelkkien yleisöäänten perusteella.

- Ehkä voittoni takia palattiin raatien käyttöön. Pelättiin, että homoyhteisö ottaisi kilpailussa vallan, Dana International uskoo.

Dana International palasi Euroviisuihin vuonna 2011 kappaleella Ding Dong, mutta ei selviytynyt semifinaalista jatkoon.

Dana Internationalin lisäksi Priden päätösjuhlissa esiintyvät myös Uuden musiikin kilpailuun osallistunut Zühlke, indie-rockbändi Fresh ja tubettajanakin tunnettu laulaja Tuure Boelius.

Lue myös: Suomalaisfanit reagoivat rajusti viisuvoittajaan - "Voi järkytys"

Lähde: The Guardian

Arvostele artikkeli

Uusimmat