Kuva: Getty Images

Metallica valloittaa Suomen ensi kesänä - lue 9 faktaa yhtyeen historiasta

25.09.2018 10:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Tiesitkö muun muassa, että yhtye nähtiin ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 1984 Tarvajoella?

Uutisoimme eilen, että Metallica konsertoi Suomessa 16.7.2019 Kantolan tapahtumapuistossa Hämeenlinnassa. Yli 30 vuotta metallin ilosanomaa levittänyt järkäle on myynyt kymmeniä miljoonia albumeita ympäri maailman ja soittanut livenä miljoonille ihmisille.

Yhtyeen historia on mielenkiintoinen ja se on sisältänyt paljon kaikenlaista. Alta voit lukea 9 faktaa, mitä kaikkea Metallican pitkään uraan on muun muassa mahtunut. 

1. Metallican ensimmäinen levyjulkaisu nähtiin Metal Massacre -kokoelmalla, jossa on yhtyeen kappale Hit The Lights.

2. Kirk Hammet on ottanut soittotunteja legendaariselta Joe Satrianilta.

3. Yhtye on käyttänyt peräti 400 000 dollaria eli noin 340 000 euroa The Memory Remains -kappaleen musiikkivideoon. 

4. Yhtye on ensimmäinen, joka on soittanut seitsemällä eri maanosalla. Viimeisin valloitus on Etelämanner. 

5. James Hetfieldin ensimmäinen soitin ei ollut kitara, vaan itseasiassa piano.

6. Metallica lahjoitti edellisen Suomen keikan yhteydessä Hurstin ruoka-avulle 25 000 euroa. 

7. Kirk Hammet ei ole säveltänyt yhtäkään kappaletta bändin uusimmalle julkaisulle Hardwired...to Self-Destruct. 

8. Bändin ensimmäinen Suomen keikka oli Tarvashovissa Tarvasjoella vuonna 1984.

9. Metallican albumi The Black Album on viihtynyt Billboard 200 -listalla yhteensä yli 500 viikkoa ja on historian neljäs albumi, joka on tehnyt näin. Muita samaan lukuun päässeita ovat Pink Floydin The Dark Side of The Moon (937 viikkoa), Bob Marley and The Wailers Legendin The Best of Bob Marley and The Wailers (539) sekä Journeyn Greatest Hits (539).

Lue myös: Metallica soitti vanhan klassikkokappaleen ensimmäistä kertaa 7 vuoteen - katso

Lue myös: Metallican ääni- ja valoteknikot kertovat, mitä kulissien takana todella tapahtuu - katso videot

Konsertin tiedot:

Metallica + Special Guests: Ghost (SWE), Bokassa (NO)

Ti 16.7.2019 Kantolan tapahtumapuisto, Hämeenlinna

Portit auki klo 15

LIPUT:

Myyntiin pe 28.9.2018 klo 10

Palvelumaksuineen alkaen 89 euroa / 109 euroa (Golden Circle) Ticketmasterista

Lähteet: Loudwire, What Culture, Metal Head Zone

Kilpailut

Uusimmat