Kuva: Lauri Kujanpää

Michael Monroe julkaisee uuden albumin - mukana muutama mielenkiintoinen yllätysnimi

14.11.2018 18:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Edellisen kerran Monroelta nähtiin uusi levy vuonna 2015.

Suomalaisen rock-musiikin yksi suurimmista legendoista Michael Monroe julkaisee uuden albumin ensi keväänä. Blabbermouth-sivuston mukaan levy kantaa nimeä One Man Gang ja siinä nähdään melkoisia vieraita: Albumilla kuullaan muun muassa The Damned -yhtyeen Captain Sensiblea sekä Hanoi Rocks -kitarisi Nasty Suicidea.

Nykyisessä Michael Monroe -kokoonpanossa Monroen lisäksi soittavat Steve Conte, Rich Jones, Sam Yaffa ja Karl Rockfist. Monroe hehkutti Heavy TV:n haastattelussa yhtyettä.

- Jos saisin soittaa ihan kenen kanssa vain, elävien tai kuolleiden, valitsisin nämä nykyiset yhtyeeni jäsenet: Niin tärkeitä he ovat minulle, Monroe kertoo.

Bändissä kaikki ovat tasavertaisia ja Monroen mukaan jokaisella yhtyeen jäsenellä on  vapaus kirjoittaa kappaleita.

- Se on niin, että parhaat kappaleet tekevät albumin, eli sillä ei ole väliä, kuka ne on tehnyt. Kaikilla tässä yhtyeessä on vapaus kirjoittaa biisejä ja me valitsemme yhdessä niistä albumille päätyvät. Levyllä ei voi olla yhtäkään huonoa biisiä.

Viimeksi Michael Monroelta nähtiin uusi albumi vuonna 2015, mikä kantoi nimeä Blackout States. Albumin ensimmäisestä singlestä, Old King´s Roadista tehtiin myös musiikkivideo, jonka voit katsoa alta.

Lue myös: Michael Monroe kärsi kovista selkäkivuista: "Pelkäsin, että ura oli siinä"

Lue myös: Michael Monroe panostaa hyväntekeväisyyteen: "Ärsyttää, että ne joilla olisi varaa, eivät auta"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat