Kuva: Vilma Kaura

Oliverin Balladi yksinäisille -kappale sai kauniin musiikkivideon - tunnelma tiivistää sanoman

05.12.2018 12:15 - Reija Saarinen - Luettu 1 055 kertaa

Yhtyeen mukaan Balladi yksinäisille on biisi, josta tulee hurjasti palautetta.

Oliver-yhtyeen Balladi yksinäisille -kappale on noussut yhdeksi selkeäksi suosikiksi fanien joukossa. Yhtyeen nokkamiehen Jari Väyliön mukaan kyseinen biisi onkin sellainen, että se kerää kaikista eniten kommentteja.

- Tästä biisistä olen saanut selkeästi eniten palautetta jengiltä. On sellainen tunne, että tämä on muodostunut monelle melko tärkeäksi lauluksi. Me puhutaan tästä keikoilla ja on pysäyttävää kuulla kuinka ihmiset syttyy tästä. Että ketään ei jätettäisi yksin, hän kertoo Voice.fi:lle.

Juuri siitä syystä lienee luonnollista, että juuri tähän kappaleeseen tehtiin näyttävä musiikkivideo. Kylmässä metsäsässä kuvattu video tiivistää kauniilla tavalla sen sanoman, joka kyseisessä kappaleessa on.

-  Edellisen yön neljän tunnin yöunet ja kiristyvä pakkanen sopivat videon tunnelmaan hienosti. Varsinkin metsässä laulaessa tuntui, että nyt hiipii kylmyys sieluun asti, mutta tämän ryhmän kanssa on niin hauska tehdä juttuja, että aina se lämmin nauru jostain kiiri puseron alle, Väyliö toteaa.

Videon on ohjannut Rendel-elokuvan tekijänä tutuksi tullut Timo Puustinen, jonka mukaan videon tavoitteena on tukea tarinaa parhaalla mahdollisella tavalla.

- Balladi yksinäisille -biisin osuva sanoma ja kasvava soundi kolahtivat heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kirjoitin videon tukemaan sanoituksia ja olemaan todella Jarin iholla. Halusin antaa Jarille ja sanoille tilaa kappaleen alkupuolella ja viedä tarinaa eteenpäin yksinäisen keltatakkisen ihmisen kautta.

- Omana lisänä halusin tuoda videolle omia kavereita, puolison ja lapseni antamaan kasvot yksinäisille. Koska olitpa mistä tahansa, minkä ikäinen tahansa, voit elämän virrassa ajautua yksin. Kiitos bändille ja kuvaaja Ville Leppäselle, että pääsin toteuttamaan oman näkemykseni loistavasta balladista, videon Puustinen kertoo.

Videon pääset katsomaan alta.

Lue myös: Suomalaislaulaja avautui yksinäisyydestään Facebookissa: "Pelotti, ettei kotona ollut ketään"

Arvostele artikkeli

Suosittelemme

Uusimmat