Kuva: AOP

Nikki Sixx ei pelkää muutosta - "Samojen asioiden toistaminen olisi minulle helv*tti"

27.02.2019 18:00 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Sixx rakastaa sosiaalista mediaa.

Mötley Crüen elämäkertaelokuva The Dirt julkaistaan maaliskuun 22. päivä, ja Nikki Sixx puhui elokuvasta ja sen musiikista Voice.fi:lle. Haastattelun ensimmäisen osion voit lukea tästä.

Elokuva päättyy siihen, kun yhtyeen jäsenet löytävät jälleen toisensa. Se, mitä leffassa ei nähdä, on kun Tommy Lee jätti 90-luvun lopussa yhtyeen ja legendaarinen Randy Castillo paikkasi häntä. Lopulta Mötley Crüe jäi tauolle useaksi vuodeksi, mutta päätti vielä palata alkuperäiskokoonpanossaan.

- Sitä vain tekee, mitä täytyy. Olemme aina olleet hieman altavastaajia ja silloin, kun palasimme, teimme kaiken itse. Promotoimme itse itseämme ja veimme kaiken rahan. Myimme kiertueet loppuun ja tajusimme, että fanit haluavat tätä, Sixx kertoo Voice.Fi:lle.

Haastattelussa Sixx pohtii myös sitä, miksi Mötley Crüen musiikki on elänyt sukupolvelta toiselle.

- Yhtyeessä on niin paljon mielenkiintoisia tarinoita ja mielenkiintoista musiikkia, mihin kaikki voivat samaistua, Sixx kertoo.

Tulevaisuus on vielä Sixxille sekä Mötley Crüelle täysin avoin.

- Hmm... Se vähän riippuu siitä, miten elokuvakin menestyy. Jos The Dirt saa taakseen paljon katsojia, ei koskaan tiedä, mitä tulemme vielä tekemään. Tulevaisuus on hyvin avoin.

Yhtyeen uusin singlejulkaisu The Dirt on kuunneltavissa muun muassa Spotifysta. Sixx kertoo, että ymmärtää hyvin uuden teknologian, vaikkakin monet artistit eivät sitä hyväksy.

- Rakastan sitä ja tarvitsen sitä. Asiat muuttuvat ja ihmiset jaksavat valittaa siitä. En tajua, miksi ihmisillä on ongelma uuden teknologian kanssa. Me käytämme uutta kaikessa: konserteissa, musiikissa ja nyt leffassa. Koko maailma on menossa striimauksen suuntaan, ja siksi me julkaisimme musiikkimme siellä ja elokuvakin nähdään sen takia Netflixssä, Sixx sanoo ja jatkaa puhumalla sosiaalisesta mediasta.

- Rakastan sosiaalista mediaa. Harrastan itse paljon valokuvaamista ja some tarjoaa kuville mahdollisuuden tulla kaikkien nähtäväksi. Minusta on upeaa julkaista kuvia sekä selata muiden ottamia otoksia. Jos karkeasti lajittelisi, Twitter on paikka informaatiolle, Instagram on paikka vapaamielisille ja Facebook on kuin vanha, kenties hieman raihnainen, alusta. Facebookissa ihmiset eivät pidä muutoksesta, ja on outoa, että vaikka Mötley Crüe rakastaa muutoksia, fanit eivät aina ymmärrä sitä. Miksi joillakin on ongelma, että Machine Gun Kelly on mukana kappaleessamme? Vaihdamme kaikkea usein – logoamme, tyyliämme, soundiamme. Ei meille ole uutta olla mukana muutoksessa.

- Miksi pitäisi tehdä samaa asiaa kerta toisensa jälkeen? Minulle asioiden jatkuva toistaminen olisi helvetti, Sixx täräyttää nauraen.

Voice.Fi ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Mötley Crüe -legenda Nikki Sixx Voice.Fi:lle - "Elämämme oli mielenkiintoista, mutta myös rankkaa"

Lue myös: Nikki Sixx syyttää KISS-yhtyettä lavasteidensa varastamisesta - "Olen pettynyt"

Kilpailut

Uusimmat