Kuva: AOP

Entinen Guns N' Roses -rumpali kiittää yhtyettä urastaan - "Sitä aikaa ei voi korvata"

26.03.2019 12:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Nykyään Sorum kannuttelee yhtyeessä Deadland Ritual.

Muun muassa Guns N’ Roses-, Velvet Revolver-, The Cult-, ja Hollywood Vampires -yhtyeissä rumpaloinut Matt Sorum, 58, puhui elämästään Loudwire Nights -ohjelman haastattelussa. Sorum muun muassa sanoi, että kiittää urastaan Gunnareita.

- Aika siinä yhtyeessä oli hyvin käytetty. Sitä aikaa ei voi oikein korvata ja annan paljon kiitosta siitä uralleni. Olen soittanut useassa yhtyeessä, mutta täytyy myös sanoa, että jotkut fanit muistavat minut The Cultista ennemmin kuin Gunnareista.

Ohjelmassa myös kysyttiin Sorumilta, että palaako hän usein kuuntelemaan Velvet Revolverin debyyttialbumia Contraband, joka juhlii 15-vuotisjuhliaan.

- En voi sanoa, että palaan, mutta vaimoni rakastaa sitä levyä ja kuuntelee sitä useammin. On mielenkiintoista, että minun täytyy usein palata vanhoihin levyihin ja kuunnella niitä, sillä saattaisin tulkita ne jutut nykyään eri tavalla.

Nykyään Sorum kannuttelee yhtyeessä Deadland Ritual, jossa soittavat myös Black Sabbathista tunnettu basisti Geezer Butler, vokalisti Franky Perez sekä Billy Idolin kitaristi Steve Stevens.

Maistiaisen voit kuunnella alta.

Lähde: Loudwire

Lue myös: Guns N’ Roses ja Axl Rose esiintyivät yhdessä ensimmäistä kertaa 23 vuoteen - katso video!

Lue myös: Guns N´Rosesin ennenjulkaisematon kappale julki - kuuntele Shadow of Your Love

Kilpailut

Uusimmat