Uusi Bond-tunnari syntyi paranoiasta

17.09.2008 13:21 - Eeva Rajala

Muusikot Jack White ja Alicia Keys ovat puhuneet ensimmäistä kertaa heidän uudesta Bond-tunnaristaan. Quantum of Solace -elokuva on saanut tunnusmusiikikseen tunnelmallisen 'Another Way To Die' -kappaleen. Uudessa Bond-kappaleessa Alicia Keys soittaa pianoa ja Jack White näyttää erinomaiset rumpalintaitonsa.

Kovana Bond-fanina Jack White kuunteli Bond-elokuvien soundtrackeja vapaa-ajallaan suunnitellen uutta kappaletta. Hän tiesi suuresta vastuustaan, sillä Bond-tunnarilla on vahva perinne Bond-elokuvien historiassa. Paineita lyödään niskaan joka suunnalta. Jack White sanoo Rolling Stone -lehdelle, että tällaisten erikoistapausten takia hän juuri tekee musiikkia. "Tämän takia olen elossa", hän sanoo.

Yhteistyötä Alicia Keysin ja Jack Whiten välillä helpotti se, että kaksikko arvosti jo alkujaan toistensa musiikillisia näkemyksiä. Jack pitää etenkin siitä, miten Alicia hivuttaa popmusiikkiin oudolta kuulostavia asioita, joiden ei oikeasti pitäisi olla siellä.

Alicia jatkaa ylistystä ja kertoo rakastavansa Jack Whitea ja miehen White Stripes -yhtyettä. "Rakastan yhtyeen raakaa tyyliä. Esimerkiksi 'Seven Nation Army' -biisihän on ihan hullu", Alicia hehkuttaa lehdelle.

Jack White sävelsi 'Another Way To Die' -tunnarin Alicia Keysin kanssa käytyjen puhelinkeskustelujen perusteella. Elokuvan käsikirjoituksesta mies nappasi tunnelmia epäilyksestä ja paranoiasta. Kertosäkeessä lauletaan: "Someone that you think you can trust is just another way to die". Kappaleessa on pieni sysäys samanlaista tunnelmaa, mitä Paul McCartneyn ‘Live and Let Die' tarjoilee.

"En halunnut imitoida ketään tai olla retro. Piti kuitenkin olla Bond", Jack kertoo.

Bond-tunnariin on jo kuvattu musiikkivideo ja kaksikko suunnittelee kappaleen esittämistä livenä niin useasti kuin mahdollista. Ensimmäinen live-esiintyminen taidetaan tunnarin tiimoilta nähdä elokuvan Britannian ensi-illassa. Kaksikko toivoo myös tekevänsä uudestaan yhteistyötä lähiaikoina. "Tahtoisin niin rockata hänen [White] kanssaan uudella levylläni", Alicia Keys sanoo.

James Bond Quantum Of Solace -elokuva saa ensi-iltansa marraskuussa.

Kilpailut

Uusimmat