Kuva: AOP

Queenin Brian May Bohemian Rhapsodysta: "Emme ole ansainneet elokuvasta vielä penniäkään"

15.05.2019 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Bohemian Rhapsody -elokuva oli yksi viime vuoden katsotuimpia elokuvia ja teki maailmanlaajuisesti yli 800 miljoonan euron lipputulot.

Eri medioissa levisi viime viikolla uutinen, joiden mukaan Queen-yhtyeellä on suurempi varallisuus kuin kuningatar Elisabet II:lla. Radio Cityn jutun näet tästä. Uutisointi perustui siihen, että yhtyeestä kertova elokuva Bohemian Rhapsody olisi tehnyt bändille paljon rahaa.

Nyt Queen-kitaristi Brian May, 71, on sanonut The Zoe Ball Breakfast Show -ohjelman haastattelussa, että yhtye ei ole tienannut leffasta vielä senttiäkään.

- Elokuvan kehitys kesti 12 vuotta. Ajattelimme, että teemme sen hyvin, mutta emme uskoneet, että se menee niin hienosti läpi. Miljardin dollarin elokuva meistä? Se on hurja saavutus. Nauroin eräs päivä, kun mediat uutisoivat, että elokuva on tehnyt meistä rikkaita. Meillä oli juuri tapaaminen kirjanpitomme kanssa, ja kuulimme, että emme ole vielä tienanneet penniäkään siitä, May sanoi ja jatkoi:

- Kuinkakohan menestynyt elokuvan pitää olla, ennen kuin siitä saa rahaa? Ihmiset eivät tajua, kuinka moneen paikkaan rahoja jaetaan. Pakko kuitenkin sanoa, että Freddie Mercury tulee elokuvassa esille todella arvokkaasti, mutta ilman mitään valkopesua. Se on todella realistinen. Rami Malek oli ilmiömäinen siinä, miten hän pääsi Mercuryn ihon sisälle.

Bohemian Rhapsody -elokuva oli yksi viime vuoden katsotuimpia elokuvia ja teki maailmanlaajuisesti noin 900 miljoonan dollarin, eli yli 800 miljoonan euron lipputulot.

Lue myös: Bohemian Rhapsody kannatti - Queen on rikkaampi kuin kuningatar

Lue myös: Queen-legenda kiittää Def Leppardin laulajaa henkensä pelastamisesta - "Meinasin menettää urani"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat