Metallican liput myyntiin maanantaina

15.10.2008 13:00 -

Metallica esiintyy Helsingissä kahdesti ensi kesäkuussa.

Vastikään uusimman levynsä "Death Magnetic" julkaissut Metallica esiintyy Helsingin Hartwall Areenalla 14. ja 15. kesäkuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 20. lokakuuta klo 9.00 Lippupalvelussa. Kovan kysynnän vuoksi myyntirajoitukseksi on asetettu 2 lippua per asiakas. Yleisökapasiteetti on konserteissa poikkeuksellisen suuri, sillä esiintymislava on sijoitettu Areenan keskelle. Näin yleisö näkee bändin joka puolelta hallia.

Edellisen kerran Metallica esiintyi Suomessa Olympiastadionilla heinäkuussa 2007, jolloin konsertti myytiin loppuun ennätysnopeasti vajaassa tunnissa. Lippunsa Olympiastadionille ehti saada noin 45 000 nopeinta fania. Konsertti oli monen Metallica-fanin unelmien täyttymys ja yhtye hemmottelikin fanejaan liki kahden ja puolen tunnin hengästyttävällä setillä, joka sai poikkeuksetta valtavan hyvät arviot.

Hartwall Areenan keikoilla Metallicaa lämmittelevät kovassa nosteessa olevat jenkkibändit Lamb Of God ja Mastodon. Lamb Of God on esiintynyt Suomessa edellisen kerran vuoden 2007 Provinssirockissa ja Mastodon vuonna 2005 Helsingin Tavastialla.

Kilpailut

Uusimmat