Sturm Und Drang -laulaja suunnittelee sooloalbumia

22.11.2008 17:03 -

Sturm Und Drang -yhtyeen laulaja André Linman paljasti Voicen Musiikkiuutisille suunnittelevansa sooloalbumia.

"Totta kai suunnittelen soololevyäni, mutta ajankohdasta minulle ei vielä ole mitään tietoa, sen aika on joskus tulevaisuudessa.", André Linman kertoo.

Sooloalbumille André kertoo kirjoittavansa kappaleensa itse. Sturm Und Drang -yhtyeen kappaleet Andre kirjoittaa yhdessä isänsä Patrick Linmanin kanssa.

"Mietimme kappaleita yhdessä ja yleensä jommallakummalla meistä on mielessä esimerkiksi kitarariffi. Siihen sitten yhdistämme melodian ja keksimme kertosäkeen.", André kertoo kappaleiden työstämisestä.

Andrén mukaan yhteistyö isän kanssa sujuu hyvin, isä ja poika jakavat työmäärän kappaleiden kirjoittamisessa tasapuolisesti.

"Yritämme jakaa työt tasapuolisesti, mutta työmäärä riippuu tietenkin myös kappaleesta. Saatamme yhdessä työstää pohjan kappaleeseen, sitten minä kirjoitan siihen sanat isän työstäessä kappaletta loppuun", André selventää.

Sturm Und Drang -yhtyeen toinen albumi Rock n' Roll Children myi mennellä viikolla kultalevyyn oikeuttavat 15 000 kappaletta. Albumi julkaistiin 12. marraskuuta ja siltä on julkaistu kaksi singleä: Voice TV:llä tiuhaan tahtiin pyörivä Break Away sekä juuri Suomen Viralliselle Latauslistalle noussut A Million Nights.

Kilpailut

Uusimmat