Kuva: AOP

Rokkilegenda sauhutteli hämähäkinverkkoja: "Jostain se on aloitettava!"

22.10.2019 22:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Pop halusi saada päänsä sekaisin erikoisilla keinoilla.

Rokkimaailmassa pyörii paljon erilaisia legendoja siitä, että mitä rokkarit ovat sisäänsä vetäneet kokeilumielessä. Tunnetuimpia ovat kenties Ozzy Osbournen muurahaisten imaisu pillillä sekä se, kun Keith Richards veti nenäänsä isänsä tuhkat.

Nyt legendaarinen Iggy Pop, 72, on kertonut samankaltaisen tarinan. Tiukassa kunnossa oleva legenda nimittäin paljasti The Jonathan Ross Show -ohjelman haastattelussa, että hän yritti saada mielen sekaisin mitä erikoisimmilla tavoilla: Pop tunki muun muassa kielensä sähköiseen juna-akkuun sekä poltteli hämähäkinverkkoja.

- Olen kokeillut polttaa hämähäkinverkkoja. Tiedäthän, jostain se on aina aloitettava, Pop nauroi.

Syytä tälle käytökselle Pop ei paljasta, mutta myöntää, että ennen ajat olivat villimpiä ja sitä halusi kokeilla mitä ihmeellisempiä juttuja.

Keskustelussa pohdittiin myös sitä, että miten Pop on edelleenkin niin kovassa vedossa ja jaksaa kiertää keikkalavoja.

- Se on tasapainoa. Psykiatrini kertoi minulle, että minulla on hyvä tasapaino ja osaan mennä paikkoihiin ja tiedän, milloin niistä pitää tulla pois. Olen myös aika konservatiivinen normaalissa elämässä ja haluan mennä nukkumaan aikaisin, Pop pohtii.

Iggy Pop muistetaan soolouransa lisäksi The Stooges yhtyeestä, joka muuttui myöhemmin muotoon Iggy & The Stooges. Bändi on valittu vuonna 2010 Rock And Roll Hall Of Fameen.

Lue myös: Skid Row -legenda Sebastian Bach: "Tekisin parempaa duunia kuin Trump"

Lue myös: Maailmankuulu rock-legenda ilmestyi Sami Yaffan ovelle: "Kokkasin sille sitten spaghettia..."

Lähde: Loudwire

Kilpailut

Uusimmat