Madonna jatkokiertueellaan Suomeen?
Helsingin Jätkäsaareen elokuussa suunnitellun konsertin pääesiintyjä on, MTV:n Viihdeuutisten saamien tietojen mukaan, Madonna.
Viihdeuutisten tavoittaman nimettömän musiikkialan asiantuntijan mukaan Madonnan konsertti on vain artistin kiertueohjelman julkistusta vailla.
Aiemmin tänään uutisoimme, että Madonna tulee jatkamaan Sticky and Sweet -kiertuettaan ensi kesänä Euroopassa.
Kuten aiemmin jo uutisoimme, huhut Suomen-konsertista kiihtyivät kaksi viikkoa sitten, jolloin Madonnan epävirallisilla fanisivuilla kerrottiin Euroopan-kiertueen aikataulu. Niillä Madonnan Helsingin-konserttipäiväksi mainittiin 1. elokuuta.
Jätkäsaaressa on mahdollista järjestää jopa 80 000 hengen konsertti.
Kilpailut
Uusimmat
Armand Duplantis teki maailmanennätyksen Tukholmassa - jo uransa kahdestoista
Etätyön hyödyt eivät jakaannu tasan
Foreca: Sunnuntai oli vuoden toistaiseksi lämpimin päivä, mutta juhannusviikolla sää muuttuu
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - nimestä tai vanhemmista ei poliisin mukaan tietoa
Rikolliset värväävät nuoria rahamuuleiksi: 'Jännittävältä tuntuva puuha voi johtaa uhkaaviin tilanteisiin'
Näytä lisää