Harvinainen ratkaisu: HIM keikkatauolle!

26.05.2009 07:00 - Eeva Rajala

Vuosia ahkerasti keikkaillut suosikkiyhtye HIM jättää kesän keikat väliin. Yli kymmenen vuotta aktiivisesti esiintynyt yhtye alkaa keikkatauon ja keskittymisen uuteen levyyn.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana yhtye on totuttu näkemään edes kerran kesässä myös kotosuomessa. Tällä kertaa bändiä ei löydy myöskään ulkomaisten festareiden esiintyjäkaartista. Ville Valon luotsaama yhtye haluaa oppia virheistään ja keskittyä kunnolla levyn tekemiseen.

"Joskus on tehty virheitä sen suhteen, että olemme katkaisseet levyntekoprosessin festarikeikoilla", HIMin manageri Seppo Vesterinen kertoo Iltalehdessä.

Myöhemmin selviää, nähdäänkö HImiä ollenkaan keikoilla tänä vuonna. Esimerkiksi Tavastian perinteisestä uuden vuoden käynnistävästä keikasta ei ole vielä sopimusta.

HIM julkaisi edellisen albuminsa Venus Doomin vuonna 2007.

Kilpailut

Uusimmat