Kuva: AOP

Ozzy Osbourne uudesta albumistaan: 'Ensimmäinen, jonka olen tehnyt selvin päin'

26.02.2020 18:15 - Roy Kokkonen

Pimeyden prinssi kertoi tuoreen Ordinary Man -levyn olleen ensimmäinen, jonka hän on tehnyt ilman päihteitä. Rock-tähti aikoo palata studioon jo maaliskuussa.

Ozzy Osbourne, 71, julkaisi viime perjantaina ensimmäisen sooloalbuminsa vuosikymmeneen. Terveysongelmista kärsineen rock-tähden mukaan Ordinary Man on ensimmäinen albumi koko uransa aikana, jonka hän on tehnyt ilman päihteitä.

- Elin uskossa, että huumeet ja alkoholi saivat homman toimimaan. Mutta se ei ole totta. Lääkitsin itseäni päihteillä vuosien ajan, koska en pitänyt siitä, miltä minusta tuntui. Mutta tämä on ensimmäinen albumi, jonka olen kirjoittanut ja äänittänyt täysin v*tun selvänä, Osbourne kertoo Zane Lowen haastattelussa.

- Osan viime albumista kirjoitin pilvessä. Tykkään nykyisin olla selvänä, koska nyt ainakin muistan, mitä v*ttua tein eilen. Muistan ajat, jolloin saatoin herätä oksennuksen peitossa. Olen herännyt sängystä, joka oli täysin veren peitossa. 

Päihteet ovat koituneet monen Osbournen hyvän ystävän kohtaloksi. Osbourne ihmetteleekin, miten voi olla vielä hengissä holtittoman päihteidenkäyttönsä jälkeen.

- Kävin usein juomassa ystäväni John Bonhamin kanssa. Hän kuoli. Bon Scott, hän kuoli. En tiedä mitä v*ttua sanoa. Ihmisiä lähtee. Olen onnekas, en ollut yhtään heitä parempi. Jossain tapauksissa olin paljon pahempi. Olen 71-vuotias ja en tajua, miten olen vielä täällä.

Kaavailee nopeaa paluuta studioon

Terveysongelmien pakottama keikkatauko on osaltaan mahdollistanut intensiivisen musiikinteon. Rock-legenda kaavailee nopeaa paluuta studioon.

- Ordinary Manin kohdalla oli helpotus päästä vain tekemään jotain, mitä rakastan. Minulla ei ollut määräaikoja. Toivottavasti ensi kuussa menen tekemään toisen albumin tuottajani Andrew Wattin kanssa. En keikkaile, joten voisin tehdä niin, hän kertoo iHeart Radiolle.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta ensimmäisen Black Sabbath -levyn ilmestymisestä. Rock-legenda on yllättynyt, että vuonna 1968 perustettu bändi kiinnostaa edelleen.

- Muistan, kun äänitimme ensimmäistä levyä. Aika on kulunut niin nopeasti. Ajattelin tuolloin, että seuraavat pari vuotta tulevat olemaan hauskoja. Ja tässä sitä ollaan, 50 vuotta myöhemmin. Se, että Black Sabbath puhuttaa edelleen on paras lahja jumalalta... tai saatanalta.

Kuuntele Ozzyn tuoreen levyn nimikkokappale alta tai täältä:

Lue myös: Ozzy Osbourne peruu lisää keikkojaan, saapuu Eurooppaan hoitoon: "Minulla on ollut p*ska vuosi"

Lue myös: Ozzy Osbourne avautuu diagnoosistaan - "Minulla on ollut se jo vuodesta 2003"

Lähteet: Rolling Stone, iHeart Radio

Kilpailut

Uusimmat