Madonna-keikkaa seuraamassa ennätysmäärä ilmaiskuuntelijoita

09.06.2009 07:04 - Eeva Rajala

Popin kuningatar Madonnan Helsingin-keikkaa saapuu todennäköisesti kuuntelemaan noin 15 000 ilmaiskuulijaa. Konserttiin on myyty 85 000 lippua, mutta tähti houkuttaa Jätkäsaaren läheisyyteen tuhansia liputtomia faneja.

Jätkäsaaren läheisyyteen odotetaan runsaasti ilmaiskuuntelijoita. Ilmaispaikkoja löytyy mm. vastarannalta Lauttasaaresta, kertoo Helsingin Sanomat. Äänentoisto on suunnattu merelle, joten vesi kantaa kevyesti äänen 1,4 kilometrin päähän Lauttasaareen.

Konserttia ei pääse seuraamaan veneellä Jätkäsaaren edustalle, sillä vesialue suljetaan illan ajaksi. Ainoastaan Tallinnan-lautat saavat liikkua vesialueelle keikan aikana. Ilmatilan sulkeminen ei ole vielä varmistunut.

Madonnan Suomen-keikka on Pohjoismaiden historian suurin maksullinen konsertti. Kun tällainen massa ihmisiä isketään keskelle Helsinkiä, siitä tulee kaaos. Sekä Helsingin kaupunki että konserttijärjestäjä Live Nation toivovat, että kaaoksesta tulee hallittu. Toivottu konsertti ainakin on.

"Vertaamme tätä Michael Jacksonin vuoden 1997 konsertteihin, joissa oli saman verran väkeä. Silloin laskettiin, että konserttiväki jätti Helsinkiin 50 miljoonaa markkaa (yli kahdeksan miljoonaa euroa)", kertoo Live Nationin pääpromoottori Risto Juvonen.

Kilpailut

Uusimmat