Kuva: AOP

Sara Forsberg laulaa sensuellisti Instagramissa, fanit haltioituivat: 'Olin kaivannut ääntäsi'

09.04.2020 15:45 - Iiro Myllymäki

New Yorkissa nykyään asuva nainen on julkaissut pätkän uutta musiikkia, jota hän on tehnyt käyttämällä kännykkäsovellusta.

Somepersoona ja laulaja Sara Forsberg, artistinimeltään Saara, 25, on jakanut pitkästä aikaa musiikkipäivityksen Instagramiin. Tuoreella videolla nainen kuvaa itseään laulamassa uutta kappaletta, jonka nainen on kuvatekstin mukaan improvisoinut kuvatessaan. Video on toteutettu Voisey-sovelluksella, joka on uuden musiikin matalan kynnyksen tuottamiseen keskittynyt sosiaalisen median palvelu.

Uusin karanteenipakkomielteeni”, Sara Forsberg kirjoittaa videon yhteydessä viitaten sovellukseen.

Näet videon alta tai tästä linkistä.

Forsbergin someseuraajat ovat ottaneet biisinpätkän ilolla vastaan.

”Olen rakastunut.”

”Olin kaivannut tuota ääntä.”

”Saara oot täydellinen!”

Sara Forsberg on pitänyt hiljaiseloa pitkään musiikkiuransa suhteen. Hän julkaisi viimeisimmän singlensä Sangria syyskuussa 2018. Nainen tosin vihjaili uudesta musiikista jo viime elokuussa.

Forsberg asuu tätä nykyä New Yorkissa. Noustuaan julkisuuteen YouTuben ”kielinaisena” hän muutti Los Angelesiin luomaan artistin uraa, mutta on sittemmin tehnyt useita tv-töitä Suomessa ja asunutkin kotimaassaan.

Videolla Forsbergin esittelemä Voisey on nouseva mobiilisovellus, josta käyttäjä voi hakea ilmaisia instrumentaalitaustoja ja räpätä tai laulaa omia tuotoksiaan niiden päälle. Sovelluksella pystyy nopeasti muokkaamaan ääniraitaansa efektejä, muun muassa autotunea, joten lopputuloksen saa nopeasti kuulostamaan hyvältä. Sovelluksesta kirjoittanut The Conversation -julkaisu kuvailee, että sovelluksella kuka tahansa saadaan kuulostamaan tähdeltä jopa ilman musikaalisia kykyjä. Voiseyn perustaja Olly Barnes kertoo, että vuonna 2019 sovelluksella luotiin 350 000 uutta kappaletta. Sovellus ei kuitenkaan ainakaan vielä ole onnistunut haastamaan niin ikään musiikkisisältöön painottuvaa TikTokia, joka tosin keskittyy enemmän vitsikkääseen videoeditointiin kuin uuden musiikin luomiseen.

Lue myös: Sara Forsbergin asukuva sai fanit haltioitumaan: "Kuuma"

Lue myös: Sara Forsbergin uusi räväkkä hiustyyli on fanien mieleen: "Näytät tyrmäävältä"

Lähde: The Conversation

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat