Kuva: AOP

Vesa-Matti Loiri päätyi Amorphis-kitaristin soololevylle yhteisen ystävän kautta - "Mieletön juttu"

28.05.2021 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Esa Holopaisen Silver Lake -sooloprojekti julkaisi tänään perjantaina debyyttialbuminsa.

Amorphis-yhtyeen kitaristi, säveltäjä ja perustajajäsen Esa Holopainen, 48, on pitänyt itsensä kiireisenä koronapandemian aikana. Mies on keskittynyt säveltämään kappaleita sekä Amorphikselle että uudelle sooloprojektilleen Silver Lakelle, jonka ensimmäinen albumi julkaistiin tänään perjantaina.

Holopainen vastaa puhelimeen Ruotsista, jossa hän on tällä hetkellä studiossa pääyhtyeensä tiimoilta.

- Onhan tässä kiirettä pitänyt, vaikka keikat peruuntuivat. Sävellystyötä on nimittäin riittänyt, hyväntuulinen muusikko kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Idea omasta soololevystä syntyi ystävän, Thunderstonesta tutun kitaristin Nino Laurennen ajatuksesta. Laurenne toimi levyn tuottajana ja omistaa Sonic Pump Studiosin.

- Kun keikat peruuntuivat, niin se luppoaika piti jollain täyttää. Laurenne otti minuun yhteyttä vuoden 2020 keväällä ja antoi lähtölakauksen koko albumille.

Albumilla Holopainen ei kulje minkään raamien sisällä, vaan antoi sydämensä puhua.

- En halunnut asettaa mitään rajoituksia, ja kun mukana on varsin suuri kirjo eri laulajia, niin sekin jo vaikutti sisältöön. Perinteistä hevimeininkiä on varmaan vähemmän kuin monet saattavat odottaa.

Holopainen sanoo, että koska sävelletty musiikki oli niin erilaista kappaleiden välillä, niin konsepti monen laulajan levystä pulpahti heti mieleen. Aiheet levyllä pyörivät muun muassa mielenterveyden ja luonnon ja mytologian parissa.

Levyllä on mukana myös Vesa-Matti Loiri, joka lausuu Eino Leinon runon eräällä kappaleella. Loiri päätyi mukaan yhteisen ystävän kautta.

- Minulla ja Ninolla on yhteinen tuttu Petri Eklund, joka toimii elokuvapuolella tuottajana sekä managerina näyttelijöille, kuten Loirille. Peten kautta lähestyimme Veskua, joka sitten kuunteli kappaleen ja piti siitä kovasti. Samalla Leinon runon sovitettiin siihen yhdessä.

- En olisi todellakaan uskonut alussa, että Loiri on mukana. Se oli mielettömän hieno juttu.

Mutta voisiko Silver Lake toimia ihan keikkalavalla? Voisi ainakin ajatustasolla.

- Olisihan se kaunis ajatus, mutta tietenkin liikkuvia osia, kuten solisteja, on paljon ja konsepti voi olla mahdotonta viedä pidemmälle. Mutta ajatustasolla 1-2 keikkaa kaikkien vieraiden kanssa olisi mukava haave. Tätä pitää pohtia enemmän sitten kun korona-aikataulut sallivat, sillä kun keikat taas avautuvat, niin kaikilla riittää kiireitä.

Silver Lakella äänijänteitään käyttävät muun muassa Amorphis-laulaja Tomi Joutsen, Anneke Van Giersbergen sekä Katatoniasta tuttu Jonas Renkse.

Voice.fi, Radio City ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Amorphis-kitaristin ensimmäinen soolokappale julki - kuuntele Storm

Lue myös: Amorphis-kitaristi avaa sooloalbuminsa syntytarinaa - korona antoi lopullisen mahdollisuuden

Uusimmat