Kuva: AOP

"Peniksiä kaikkialla" - Mötley Crüen jäsenet saivat yllätyksen kollegoiltaan

06.06.2021 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

L7 ja Mötley Crue olivat aikoinaan työskennelleet samassa studiokompleksissa.

L7-yhtyeen jäsenet olivat vuosia sitten työskennelleet samassa studiokompleksissa, jossa Mötley Crüekin oli ollut äänittämässä albumiaan.

L7-bändin laulaja-kitaristi Donita Sparks muisteli hetkeä, kun Mötley Crüe -rumpali Tommy Lee oli kutsunut L7:n jäsenet heidän studiolleen. Crüen studio oli täytetty erilaisilla naismallien kuvilla ja tämän L7 päätti kostaa.

- Päätimme myös antaa Crüen jätkille kutsun meidän studiollemme ja he myös saapuivat. Heitä odotti pieni yllätys, sillä täytimme seinämme alastomien miesten kuvilla. Peniksiä oli kaikkialla, Sparks nauroi Classic Rock -julkaisun haastattelussa.

Suomessakin muutaman kerran esiintynyt L7 julkaisi ensimmäisen albuminsa 80-luvun lopulla. Muutama vuosi sitten yhtyeen historiasta julkaistiin dokumenttielokuva L7: Pretend We're Dead.

L7:n uusin albumi Scatter the Rats näki päivänvalonsa viime vuonna.

Lue myös: Mötley Crüe -laulajan ääni petti - joutui jättämään keikan kesken

Lue myös: Mötley Crüe -laulaja vieraili Sammy Hagarin keikalla - kuuntele Led Zeppelin -cover

Lähde: Classic Rock

Kilpailut

Uusimmat