Kuva: AOP

Helloween-laulaja Michael Kiske näkee menneisyyden riidat hyvänä asiana - "Haasteet kasvattavat"

22.07.2021 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Helloween julkaisi kesäkuussa uuden albumin, jolla kuullaan kolmea eri laulajaa.

Muutamia vuosia sitten saksalainen metalliyhtye Helloween pudotti uutispommin ja kertoi lyövänsä hynttyy yhteen laulaja Michael Kisken sekä kitaristi-laulaja Kai Hansenin kanssa. Molemmat herroista olivat suuressa roolissa, kun Helloween nousi maailmanmaineeseen 80- ja 90-lukujen vaihteessa.

Yhtye julkaisi kesäkuussa uuden nimikkoalbumin, jolla kuullaan kaikkia kolmea laulajaa, eli Kiskea, Hansenia ja yhtyeessä yli 25 vuotta keulakuvana toiminutta Andi Derisia.

Michael Kiske, 53, kertoi tuoreessa Planet Rockin haastattelussa, että näkee lähes 25 vuotta kestäneen poissaolon yhtyeestä hyvänä asiana.

- Se oli minulle tärkeää ja teki hyvää. Se muokkasi persoonaani ja opin ymmärtämään, mitä haluan ja miten. Se merkitsee todella paljon, että kaikkien niiden pettymysten ja riitojen jälkeen kasvoin aikuisemmaksi ja osasin tehdä rauhan menneisyyden kanssa.

- Haasteet kasvattavat meitä ja kaikki se negatiivisuus, jota varsinkin 90-luvulla yhtyeessä ja bisneksessä oli, oli minulle tärkeää ja tarpeellista. Olen todella onnellinen, että olemme saaneet sovinnon ja voimme tehdä tätä yhdessä jälleen kerran.

Voit kuunnella uuden albumin Skyfall-singlen alta tai tästä. Albumi löytyy kokonaisuudessaan muun muassa suoratoistopalveluista.

Lue myös: Helloween julkaisee uuden albumin - mukana kaikki kolme laulajaa

Lue myös: Helloween julkaisi live-videon - mukana myös Michael Kiske sekä Kai Hansen

Kilpailut

Uusimmat