Kuva: Mikko Räsänen

Loppuunmyyty Blockfest-festivaali on peruttu - "Niin lähellä, mutta valitettavasti liian kaukana"

06.08.2021 12:15 - Roy Kokkonen

Peruuttamisen syyksi kerrotaan viranomaispäätökset ja pahentunut koronatilanne.

Tampereen Blockfest perutaan tältä vuodelta, festivaali tiedottaa nettisivuillaan.

Päätös perumisesta tuli vain pari viikkoa ennen kuin tapahtuma oli tarkoitus pitää. Loppuunmyyty festivaali oli tarkoitus järjestää 21.-22. elokuuta. Tapahtuma siirtyy ensi kesään. 

– Niin lähellä, mutta valitettavasti liian kaukana. Loppuunmyyty Blockfest joudutaan perumaan viranomaispäätöksellä tältä kesältä, kerrotaan tiedotteessa.

Tapahtuma järjestetään ensi vuonna 19.-20. elokuuta Tampereen Ratinassa.

Vuosien 2020 ja 2021 tapahtumiin ostetut liput käyvät edelleen ensi kesän tapahtumaan. Järjestäjän mukaan lipunvälittäjä on yhteydessä lipun ostaneisiin sähköpostitse ja ohjeistaa tarvittavista toimenpiteistä ja rahanpalautuskäytännöistä. 

Syyksi peruuntumiselle kerrotaan huonontuneen koronatilanteen aiheuttamat viranomaispäätökset. Pirkanmaa on siirtynyt koronapandemian leviämisvaiheeseen.

– Ympäri Suomea on tänä kesänä järjestetty ammattimaisia festivaalitapahtumia tuhansista kävijöistä kymmeniin tuhansiin. Ilman nopeasti pahentunutta tartuntatautitilannetta Blockfest ei olisi ollut tässä poikkeus, sillä ennen tätä viikkoa mikään ei estänyt jo keväällä laatimamme ja alati päivitetyn kattavan terveysturvallisuussuunnitelman toteuttamista.

Lue myös: Festarikesä supistuu - nyt kolme jättitapahtumaa on ilmoittanut siirtyvänsä kesään 2022

Kilpailut

Uusimmat