Kuva: Marek Sabogal

Jouni Hynysen Maanalainen armeija -yhtye valmistautuu kiertueeseen - "Me ollaan ihan tulessa"

02.09.2021 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kiertue alkaa perjantaina 3. syyskuuta.

Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja-kitaristi Jouni Hynysen, 51, sooloprojekti Maanalainen Armeija suuntaa syyskuussa ensimmäiselle kiertueelleen. Kappale kauheinta Suomea -kiertue kattaa yhteensä 12 keikkaa ympäri Suomen.

Nyt Hynynen on julkaissut Instagram-sivullaan videon, jossa kertoo, että harjoitukset kiertuetta varten ovat alkaneet.

- Terveisiä Maanalaisen armeijan treenikämpältä. Aloitamme kiertueen 3.9 ja 4.9 olemme Jyväskylän Lutakossa. Me ollaan ihan tulessa, Hynynen sanoo videolla.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Hynynen on luvannut aikaisemmin, että keikoilla tunteet voivat olla pinnassa.

- Koko debyyttilevy vedetään läpi, samoin elo- ja syyskuussa julkaistavat neljä uutta biisiä. Eli setti on jäätävä. Keikoilta ei kukaan itkemättä poistu, sen voin luvata. Mistä syystä sitten itketään, sitä ei voi etukäteen tietää, Hynynen kertoi tulevista keikoista.

Kappale kauheinta Suomea -kiertueen keikkapäivämäärät:

03.09. Lappeenranta, Nuijamies

04.09. Jyväskylä, Lutakko

08.09. Espoo, Sellosali

09.09. Kuopio, Ohjelmaravintola Maxim

10.09. Raahe, Raahesali

11.09. Oulu, Teatteri Rio

16.09. Tuusula, Krapin paja

17.09. Porvoo, Taidetehdas

18.09. Tampere, Olympia

22.09. Helsinki, Tavastia

24.09. Joensuu, Kerubi

30.09. Pieksämäki, Poleeni

Maanalaisen armeijan uusin single on Kappale kauheinta Suomea, jonka voit kuunnella muun muassa Spotify-palvelun kautta.

Lue myös: Jouni Hynynen muisteli vuosien takaisen bileillan seurauksia: Krapula vei Herra Ylpön maistraattiin

Lue myös: Jouni Hynysen Maanalainen Armeija -sooloprojekti suuntaa keikoille - 'Itkemättä ette poistu'

Kilpailut

Uusimmat